Elämme jännittäviä aikoja...

Todellakin! Niin paljon on syksylle luvassa uutta! Ensinnäkin koulumme on muuttanut uusiin tiloihin. Toki tuo rakennus on minulle jo jonkin verran tullut tutuksi, sillä olen opiskellut -96-99 samojen seinien sisällä. Tosin sillä muutoksella, että aika iso remontti on tehty sen jälkeen. Erikoisammattitutkinnon opinnot olivat myös tuossa samassa koulussa. Silloin luennot olivat meillä lauantaisin, joten muita tiloja ei tarkemmin tuolloin tullut katseltua.

Sain omasta kirjastostani aivan jäätävän vinkin, kun yritin erästä kirjaa uusia. Kumma, kun mielessä ei ole edes käynyt, että esim. yliopistolla on kirjasto. Sattuu löytymään kirjasto myös meidän uudelta koululta! Sattumoisin vanha korttinikin on vielä voimassa. Kävin pienellä ekskursiolla koululla tässä yhtenä päivänä... Ei ne vaan muistot painu unholaan vuosienkaan jälkeen! Kuinka nuorilta muut opiskelijat näyttivätkään!

Ensi viikolla tapaan tuutorin kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran puhelimitse kriisipalaveri ryhmäjuttujen suhteen ja sitten keskiviikkona opintojen suhteen. On tosi mielenkiintoista nähdä, minkä verran opintopisteitä saan kerättyä kasaan syyskuuhun mennessä, jolloin joudun ensimmäisen kerran TE-toimistoon opinnoistani ilmoittamaan. No, blogia ainakin olen päivittänyt läpi kesän joka viikko, jos haluavat todistusaineistoa!

Kaikki opiskeluhan ei silti täällä näy. Nytkin minulla on kirja luvun alla ja koko ajan siitä muistiinpanoja ja tiivistelmää työstän. Syksyn kahta ensimmäistä opetusteemaa olen myös valmistellut urakalla. Oppimisprosessien toinen toistaan erilaisemmat, mutta silti samanlaiset kaaviot tulevat kohta korvista ulos... Yksin niiden pähkäily vaan on melko tylsää ja sähköpostin välityksellä toisten tiimiläisten kanssa "keskustelu" hidasta ja tehotonta...

Toiseen opetusteemaan liittyen minulla on hieman sekavat fiilikset. Olen nimittäin opintojen alusta saakka luullut, että en pysty opettamaan omaa alaani; fysioterapeuttiopiskelijoita, vaan minun pätevyyteni riittää esim. lähihoitajien ja muiden itseäni "alemman" koulutustason opettamiseen. Näin ei ilmeisesti olekaan! Periaatteessa minulla on siis kaksi ammattialaa: fysioterapian ala ja koulunkäynninohjaajan ala, joita voin tulevaisuudessa opettaa. Oppilaitosten rehtoreilla (tulevilla esimiehillä) on ilmeisesti melko paljon sananvaltaa työntekijöiden valinnassa. Tähänkin asiaan saan toivottavasti selvyyden syksyn aikana!

Kaikkein pelottavin asia tulevassa syksyssä ovat kasvatustieteen opinnot. Niiden laajuus on kuitenkin 10 opintoviikkoa ja siihen sisältyy vain kaksi lähiopetuspäivää. Kuinkahan järkyttävä määrä siinä onkaan itsenäistä työskentelyä ja tehtäviä? Ja, saako ne tehdä yksin vai vaaditaanko pari- tai ryhmä työtä. Siinäpä se sitten myrkyn lykkää, jos tässä vielä jonkun erilaisen tiimin kanssa saa alkaa aikatauluja arpomaan... Olen kuullut useammalta henkilöltä, että kasvatustiede on mielenkiintoista ja saattaa viedä mennessään (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan...). Odotan toki innolla niitä opintoja, mutta arveluttaa lähinnä se työläys. Olen sen verran vanhakantainen, että istuisin mieluummin luennoilla kuin opiskelisin itsenäisesti.

Tuutoreilta tuli jo sähköpostia asioista, joita pitäisi tarkistaa ennen opintojen alkua. Yksi niistä oli se "saamasi vertaispalautteen käsittely"... Surullisena totean, että yhtään ainoaa palautetta ei ole lomakkeeseeni tupsahtanut tähän päivämäärään ja kellonaikaan mennessä.  Mietin sellaistakin, että kehtaisinkohan pyytää opiskelijaryhmästä vaikka yhtä tai kahta ihmistä lukemaan blogiani ja kommentoimaan sitä?

Syksy menee tunnetusti tosi nopeasti, ihan pian on syysloma ja kohta joulu. Tammikuussa meillä on viimeiset lähiopetukset ja sitten keväällä opetusharjoittelu. HuhHuh! Apua! Intoa puhkuen kaikista pienistä vastuksista huolimatta! Olen päättänyt, että en anna kenenkään pilata innostustani ja opintojani! Pärjään kyllä yksinkin! Näillä mennään!

Tiimiopettajuus - Vahvuus vai vitsaus?

On ihan älyttömän hyvä asia, että heti opiskelujen alussa saa kokemuksen tästä nykyisestä suuntauksesta, tiimiopettajuudesta. Onko se sitten onni ja ihanuus vai tuska ja hulluus?


TIIMI= tiimi on joukko yksilöitä, joita yhdistää yhteinen päämäärä

TIIMITYÖ=  tiimissä tehtävää tavoitteellista toimintaa, johon vahvasti liittyy luottamus, yhteistyö, yhteisvastuu, päämäärätietoisuus, ammattimaisuus, joustavuus, monitaitoisuus ja pätevyys.


Jo kahden kesken opetustuokiota suunnitellessa huomaa tiimityön edun. Kaksikin ihmistä on enemmän kuin yksi! Aina, ihan aina, sillä toisella ihmisellä on aivan eri näkökanta, kokemukset ja mielipiteet. Mitäs sitten, jos ja kun ihmisiä on tiimissä useampia! Kuinka järisyttävän upeaa ajatusten ilotulitusta se onkaan! Eikä se ole sama asia lainkaan, että jokainen miettii asiaa itsenäisesti. Mielestäni tiimityö vaatii kasvokkain kohtaamisia. Koska vain silloin näkee ja kuulee täydellisesti, mistä toisten ajatukset kumpuavat. (Onhan niitä verkkotapaamismahdollisuuksiakin toki olemassa, mutta yhteyksien kanssa tuntuu olevan melko hankalaa.)

No, mitenkäs sen ajankäytön kanssa sitten? Työelämässä ilmeisesti jonkun verran varataan ihan palkallista työaikaa suunnitteluun ja tiimien toimintaan. No, kukapa ne ihmiset sitten sitouttaa siihen hommaan vaaditulla ajalla, ettei joku ota hierojaa tai hammaslääkäriä sille samalle "vapaalle ajalle"? Jokaisella ihmisellä on ristinsä kannettavanaan; perhe, lapset, harrastukset jne., en niitä kaikkia jaksa edes luetella, jokainen ymmärtää ja tietää. Miten tiimiläiset saa sitoutumaan yhteisen päämäärän ja tavoitteen eteen työskentelemiseen?

Ihmiset ovat erilaisia, sehän tiedetään. Työskentelytavat ovat jokaisella myös omanlaisensa. Miten niiden yhteensovittaminen onnistuu? Jos ei tunne toisia tiimiläisiä, eikä heidän työskentelytapojaan, tulee helposti tehneeksi virhetulkintoja. Toinen haluaa työn valmiiksi reilusti ennen deadlinea ja toiselle riittää edellisenä iltana kokoon raapaistu tekele. Kuka on oikeassa oman työskentelytapansa kanssa? Kenen tyylillä matka tehdään? Kuka joustaa ja minkä verran?

Meidän opiskelutiimeissä riittää hurjasti haasteita. Tiimit koostuvat toisilleen täysin tuntemattomista ihmisistä. Vain nimi ja ammatti ovat tiedossa. Tämmöisillä perusteilla tiimiin pitäisi sitoutua, luottaa toisten tietoihin ja taitoihin sekä pystyä tavoitteellisesti työskentelemään. Mutta, mehän vasta opiskelemme ja harjoittelemme. Mitään opetustuokiota ei tarvitse oikeille opiskelijoille esittää eikä kantaa vastuuta siinä mittakaavassa, missä oikea ammatillinen opettaja kantaa omasta työstään. Ei siis hätää, hylkäämistä ei tule, vaikka suunnitelmaa ei palauttaisikaan vaadittuun aikaan tai opetus menisi jollakin tavalla pilalle.

Eikö olisi kuitenkin hyvä jo tässä harjoitteluvaiheessa opetella noudattamaan aikatauluja, eikä aina jättää viime tippaan? Minä en ainakaan omassa tulevassa työssäni näe itseäni edellisenä iltana panikoimassa tuntisuunnitelmien kanssa. Kyllä minä sen verran tosissani työni otan, että annan siihen täyden panokseni ja kannan laadullisen vastuun.  

Opiskelijaporukkamme on hyvinkin heterogeeninen; osa on saattanut hakea kouluun ihan huvikseen, joku nimikkeen kiilto silmissään, ilman aikomustakaan toimia opettajana, joku tarvitsee pätevyyden nykyisessä työssään ja joku, kuten minä aion ja haluan valmistua mahdollisimman pian ja hakea niin pian kuin mahdollista myös työtä amo:na. Jokaisen lähtökohdat, tavoitteet ja sitoutuminen opiskeluun ovat erilaiset.

Olen luonteeltani jonkin asteinen perfektionisti; mihin ryhdyn, ryhdyn täysillä ja priimaan pyritään mieluiten ennen määräaikaa. Missä menee sitten se hiuksenhieno raja, jossa kohtaa minun joustavuudelle tulee stoppi? Onko tämänhetkinen ahdistukseni merkki siitä, että en kykene tiimityöhön? Olenko liian vaativa? Pystynkö sietämään sitä tunnetta, että aikataulut eivät täsmää ja jokainen tahollaan työskentelee yhdessä tekemisen sijaan? Jaksanko odottaa ilman, että teen asioita toisten puolesta? Pystynkö pitäytymään "vain" omassa tehtävässäni? Osaanko kohteliaasti hoputtaa / kannustaa muita omalla tiimivastaavan kerrallani? Miten sitten oikeassa työelämässä? Onko vaan pakko jatkuvasti sietää muiden erilaista sitoutumista tiimityöhön?

Tiimityö on työskentelyä yhdessä, ei yksin puurtamista. Jos joku tiimissä ei löydä aikaa yhteiselle työskentelylle, niin mitä sitten? Mitä voi tiimivastaava tämmöisessä tilanteessa tehdä? Armahdetaanko kiireinen henkilö ja tehdään hänen puolestaan? Entä, jos tämä toistuu useita kertoja? Minulla on kuitenkin edessä vielä oma tiimivastaavana toimiminen. Miten se onnistuu, jos ja kun muilla tiimiläisillä ei ole mahdollisuutta osallistua suunnitteluun? Epäonnistunko tiimivastaavana, kun en saa muita jäseniä sitoutumaan? Toisaalta murehdin sitäkin, että miten osoitan tiimityöskentelytaitoja, jos jatkossa teen opetustuokioni yksin? Onko vika sittenkin minussa?

Minä joudun nyt ihan tosissaan pohtimaan irtautumista omasta tiimistä ja mahdollisuutta jatkaa tehtävien työstämistä tästä eteenpäin itsenäisesti, omassa tahdissa. Välillä tuntuu, että koko opiskelun nautinto ja alun innostukseni kaatuu tähän (minun työskentelytapoihini epäsopivaan) tiimityöhön. Niin paljon kuin minä siitä tykkäisin... Ja kaipaisin sosiaalista elämää pitkän työttömyyden ja kotonaolon rinnalle...

Siinäpä se kesä taas hurahti!

Niin ne vaan koululaisten lomat lähestyvät loppuaan. Viimeinen varsinainen lomapäivä käsillä tänään. Pitäisi jotain kivaa yrittää vielä keksiä...

Ehkä enemmän kuitenkin mielessä on oman koulunkäynnin jatkuminen. Toukokuu aloitus oli vain pelkkä pintaraapaisu. Nyt aletaan oikeasti hommiin. Vaikka koko kesänhän minä olen kyllä ahkerasti opiskellut. Nytkin on yksi kirja työn alla. Positiivista lasten koulun jatkumisessa on se, että minäkin pääsen omissa itsenäisissä opinnoissani ns. päivävuoroon. Ainoa häiritsevä tekijä on tuo isännys, joka aloitti loman vasta tällä viikolla! 😆 😍 No, onneksi hänellä kuulostaa olevan kalastusreissua ja kaikkea muuta pientä puuhaa, niin saan keskittyä omiin hommiini...

Tiimihommat on myös polkaistu käyntiin. Aivan kaikki eivät pystyneet vielä kesähommiltaan suunnittelutapaamiseen osallistumaan, mutta me kaksi saimme jo melko kivan rungon ensimmäiselle opetustuokiolle. Kyllä se vaan niin on, että kaksikin on enemmän kuin yksi! On aivan käsittämätön rikkaus, että saamme suunnitella opetustuokiomme neljän (tai useamman hengen ryhmissä)! Toivottavasti tulevassa työssä on myös tiimiopetustyötä ja huiput kollegat! Innolla odotan ensimmäistä kokonaista tiimitapaamista kesän jälkeen! Ehkä tapaamme uudessa koulussa, jossa on huhujen mukaan vielä entistäkin edullisempi opiskelijalounas!

Syksyihmisenä kovasti jo odotan kynttiläkautta ja hämärtyviä iltoja. Nautitaan nyt kuitenkin vielä näistä loppukesän aurinkoisista päivistä ja kerätään valoa talteen pitkää talvea varten!