Tiimiopettajuus - Vahvuus vai vitsaus?

On ihan älyttömän hyvä asia, että heti opiskelujen alussa saa kokemuksen tästä nykyisestä suuntauksesta, tiimiopettajuudesta. Onko se sitten onni ja ihanuus vai tuska ja hulluus?


TIIMI= tiimi on joukko yksilöitä, joita yhdistää yhteinen päämäärä

TIIMITYÖ=  tiimissä tehtävää tavoitteellista toimintaa, johon vahvasti liittyy luottamus, yhteistyö, yhteisvastuu, päämäärätietoisuus, ammattimaisuus, joustavuus, monitaitoisuus ja pätevyys.


Jo kahden kesken opetustuokiota suunnitellessa huomaa tiimityön edun. Kaksikin ihmistä on enemmän kuin yksi! Aina, ihan aina, sillä toisella ihmisellä on aivan eri näkökanta, kokemukset ja mielipiteet. Mitäs sitten, jos ja kun ihmisiä on tiimissä useampia! Kuinka järisyttävän upeaa ajatusten ilotulitusta se onkaan! Eikä se ole sama asia lainkaan, että jokainen miettii asiaa itsenäisesti. Mielestäni tiimityö vaatii kasvokkain kohtaamisia. Koska vain silloin näkee ja kuulee täydellisesti, mistä toisten ajatukset kumpuavat. (Onhan niitä verkkotapaamismahdollisuuksiakin toki olemassa, mutta yhteyksien kanssa tuntuu olevan melko hankalaa.)

No, mitenkäs sen ajankäytön kanssa sitten? Työelämässä ilmeisesti jonkun verran varataan ihan palkallista työaikaa suunnitteluun ja tiimien toimintaan. No, kukapa ne ihmiset sitten sitouttaa siihen hommaan vaaditulla ajalla, ettei joku ota hierojaa tai hammaslääkäriä sille samalle "vapaalle ajalle"? Jokaisella ihmisellä on ristinsä kannettavanaan; perhe, lapset, harrastukset jne., en niitä kaikkia jaksa edes luetella, jokainen ymmärtää ja tietää. Miten tiimiläiset saa sitoutumaan yhteisen päämäärän ja tavoitteen eteen työskentelemiseen?

Ihmiset ovat erilaisia, sehän tiedetään. Työskentelytavat ovat jokaisella myös omanlaisensa. Miten niiden yhteensovittaminen onnistuu? Jos ei tunne toisia tiimiläisiä, eikä heidän työskentelytapojaan, tulee helposti tehneeksi virhetulkintoja. Toinen haluaa työn valmiiksi reilusti ennen deadlinea ja toiselle riittää edellisenä iltana kokoon raapaistu tekele. Kuka on oikeassa oman työskentelytapansa kanssa? Kenen tyylillä matka tehdään? Kuka joustaa ja minkä verran?

Meidän opiskelutiimeissä riittää hurjasti haasteita. Tiimit koostuvat toisilleen täysin tuntemattomista ihmisistä. Vain nimi ja ammatti ovat tiedossa. Tämmöisillä perusteilla tiimiin pitäisi sitoutua, luottaa toisten tietoihin ja taitoihin sekä pystyä tavoitteellisesti työskentelemään. Mutta, mehän vasta opiskelemme ja harjoittelemme. Mitään opetustuokiota ei tarvitse oikeille opiskelijoille esittää eikä kantaa vastuuta siinä mittakaavassa, missä oikea ammatillinen opettaja kantaa omasta työstään. Ei siis hätää, hylkäämistä ei tule, vaikka suunnitelmaa ei palauttaisikaan vaadittuun aikaan tai opetus menisi jollakin tavalla pilalle.

Eikö olisi kuitenkin hyvä jo tässä harjoitteluvaiheessa opetella noudattamaan aikatauluja, eikä aina jättää viime tippaan? Minä en ainakaan omassa tulevassa työssäni näe itseäni edellisenä iltana panikoimassa tuntisuunnitelmien kanssa. Kyllä minä sen verran tosissani työni otan, että annan siihen täyden panokseni ja kannan laadullisen vastuun.  

Opiskelijaporukkamme on hyvinkin heterogeeninen; osa on saattanut hakea kouluun ihan huvikseen, joku nimikkeen kiilto silmissään, ilman aikomustakaan toimia opettajana, joku tarvitsee pätevyyden nykyisessä työssään ja joku, kuten minä aion ja haluan valmistua mahdollisimman pian ja hakea niin pian kuin mahdollista myös työtä amo:na. Jokaisen lähtökohdat, tavoitteet ja sitoutuminen opiskeluun ovat erilaiset.

Olen luonteeltani jonkin asteinen perfektionisti; mihin ryhdyn, ryhdyn täysillä ja priimaan pyritään mieluiten ennen määräaikaa. Missä menee sitten se hiuksenhieno raja, jossa kohtaa minun joustavuudelle tulee stoppi? Onko tämänhetkinen ahdistukseni merkki siitä, että en kykene tiimityöhön? Olenko liian vaativa? Pystynkö sietämään sitä tunnetta, että aikataulut eivät täsmää ja jokainen tahollaan työskentelee yhdessä tekemisen sijaan? Jaksanko odottaa ilman, että teen asioita toisten puolesta? Pystynkö pitäytymään "vain" omassa tehtävässäni? Osaanko kohteliaasti hoputtaa / kannustaa muita omalla tiimivastaavan kerrallani? Miten sitten oikeassa työelämässä? Onko vaan pakko jatkuvasti sietää muiden erilaista sitoutumista tiimityöhön?

Tiimityö on työskentelyä yhdessä, ei yksin puurtamista. Jos joku tiimissä ei löydä aikaa yhteiselle työskentelylle, niin mitä sitten? Mitä voi tiimivastaava tämmöisessä tilanteessa tehdä? Armahdetaanko kiireinen henkilö ja tehdään hänen puolestaan? Entä, jos tämä toistuu useita kertoja? Minulla on kuitenkin edessä vielä oma tiimivastaavana toimiminen. Miten se onnistuu, jos ja kun muilla tiimiläisillä ei ole mahdollisuutta osallistua suunnitteluun? Epäonnistunko tiimivastaavana, kun en saa muita jäseniä sitoutumaan? Toisaalta murehdin sitäkin, että miten osoitan tiimityöskentelytaitoja, jos jatkossa teen opetustuokioni yksin? Onko vika sittenkin minussa?

Minä joudun nyt ihan tosissaan pohtimaan irtautumista omasta tiimistä ja mahdollisuutta jatkaa tehtävien työstämistä tästä eteenpäin itsenäisesti, omassa tahdissa. Välillä tuntuu, että koko opiskelun nautinto ja alun innostukseni kaatuu tähän (minun työskentelytapoihini epäsopivaan) tiimityöhön. Niin paljon kuin minä siitä tykkäisin... Ja kaipaisin sosiaalista elämää pitkän työttömyyden ja kotonaolon rinnalle...