Olen aiemmissa opinnoissani suorittanut mm. seuraavanlaisia kursseja, joista koen olevan hyötyä myös ammatillisen opettajan työssä. Esitän tunnustettavaksi ammatilliseen opettajakoulutukseeni, vapaasti valittaviin opintoihin liittyen seuraavia opintoja ja niihin liittyvää osaamistani: Luovan toiminnan menetelmien käyttö ohjaus- ja opetustyössä.
Draamakasvatuskurssin (1op = 35h) osaamistavoitteena oli "hyödyntää draamakasvatuksen menetelmiä ohjaustyössä ja edistää niiden käyttöä työyhteisössä".
Draamakasvatus-kurssin sisältöön kuului erilaisia draamakasvatuksen menetelmiä kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena. Näitä menetelmiä olivat mm. tekstiin perustuva teatteriesitys, ilmaisukasvatuksen keho-ja ääni-improvisaatio, tanssi- ja liikeimprovisaatio, soveltavan teatterin teematyöskentely, tarinateatteri ja sosiodraama. Lisäksi kurssin sisältöön kuului asiakkaan tukeminen ilmaista itseään draaman keinoilla sekä oman alan muiden ammattilaisten ohjaaminen ja tukeminen draaman menetelmien käytössä.
Itse otin käyttööni näyttöjaksolla draamakasvatuksesta erilaisia harjoituksia oppilasryhmään tutustuessani. Näitä samoja harjoituksia voisin hyvin kuvitella käyttäväni myös ammatillisen opettajan työssä isommillakin opiskelijoilla. Lisäksi draamakasvatuksen harjoituksista voisin ajatella käyttäväni erilaisia aisteihin liittyviä harjoituksia sekä kontakti-ja luottamusharjoituksia. Draamaa voisi käyttää ihan opetusmenetelmänä aitojen / haastavien / asianmukaisten työtilanteiden harjoitteluun.
Luovan kirjoittamisen (1op = 35h) osaamistavoitteet: osaa hyödyntää luovan kirjoittamisen menetelmiä ohjaustyössään ja edistää niiden käyttöä työyhteisössään.
Kurssin sisältöön kuului luovan kirjoittamisen menetelmät kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena. Lisäksi luovan kirjoittamisen keinojen (mm. sadut, lorut, runot, omat tarinat) soveltaminen sekä asiakkaan tukeminen kyvyssä ilmaista itseään kirjoittamalla, unohtamatta oman alan muiden ammattilaisten ohjaamista ja tukemista luovan kirjoittamisen menetelmien käytössä.
Lähiopetuksessa käytimme monenlaisia harjoituksia esim. rimakauhun poistamiseksi tyhjän paperin edessä, testasimme makuaistia ja kirjoitimme siitä sekä teimme pienimuotoisia runoharjoituksia. Näyttöjaksolla käytin kuvista kirjoittamista opettajan etukäteen vinkkaamaan aiheeseen liittyen. Erityisen onnistunut veto oli aiheeseen virittäytyminen! Tämä oli ehkä tärkein asia, jonka kurssilta opin: irti arjesta esim. musiikkia kuuntelemalla ennen kirjoittamisen aloittamista.
Ammatillisen opettajan työssä koen erityisen tärkeäksi itsensä ilmaisemisen nimenomaan kirjoittamalla. Nykyajan ihmiset ovat vieraantuneet kynä-paperi-menetelmästä. Harvat enää kirjoittavat esim. päiväkirjaa manuaalisesti. Haluaisin ohjata opiskelijoita kirjoitustyöhön esim. terapiakäytössä. Kirjoittamalla oppii itsetuntemusta ja tarinat kumpuavat syvältä muistoista. Kirjoittamalla pystyt tuomaan näkyväksi asioita, joita et välttämättä haluaisi ääneen sanoa.
Omissa fysioterapeutti-opinnoissa kirjoitin maturiteetin ja tällaisiin kirjoitustöihin (miksei pienempiinkin) olisi hyvä harjoitella kirjoittamista, että kirjoituksessa (mm. koevastauksissa) on jonkunlainen juoni. Tuleville opekollegoille ajattelisin tällaisesta kurssista olevan hyötyä mm. arviointien kirjoittamisessa oppilaille. Sanavalinnat, metaforien käyttö ja kielellä leikittely auttavat, helpottavat ja monipuolistavat opiskelijoille annettavaa palautetta heidän töistään.
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
keskiviikko 21. kesäkuuta 2017
Onneksi on tuutorit!
Yksi tämän koulutuksen ehdottomia helmiä on Ammatillisen opettajakorkeakoulun henkilökunta kaikkineen. Niin kovin ystävällisiä ihmisiä kuka lie onkaan osannut valita alaisikseen. Oman tukipilarini olen saanut ikiomasta tuutoristani, Tiiusta. En kuitenkaan kerro kenellekään sitä tosiasiaa, että hän taitaa olla kuitenkin myös kymmenien muiden opiskelijoiden tuutori yhtälailla. 😉
Pidin tänään tuutorini kanssa video-ohjauskeskustelun. Se oli jo toinen tapaamisemme tämän opiskelun aikana. Täytyy sanoa, että ensimmäisestä tapaamiskerrasta olen kyllä ajatustasolla mennyt melkoisen loikan eteenpäin. Nyt pysyin kutakuinkin kärryillä mm. termeistä ja opiskelualustoista, niistä "jemmoista", joissa kaikista tärkein materiaali (tällä hetkellä) lepää.
Sain myös palautetta mm. tähän mennessä suoritetuista opinnoistani! Aivan oikein! Keskustelimme myös luonnollisesti blogin sisällöistä, ulkonäöstä jne. Suurin huolenaiheeni oli se, että syyskuun loppuun mennessä minun pitää ilmoittaa ensimmäisen kerran TE-keskukselle opintojeni etenemisestä ja he vaativat 5 opintopistettä kuukaudessa. Ajattelin voivani alkaa erinomaisesti alkaneiden opintojen kunniaksi kesälomalle, mutta enpä taidakaan.
Nyt kun vauhtiin on päästy, niin en todellakaan aio lepäillä laakereillani. Tässä kesän opintosuunnitelmani:
Huhheijjaa! Sehän näyttää melkoiselta urakalta ihan noin niinkuin mustaa valkoisella-laitettuna... Mutta, tavoitteet ovat korkealla! Oikeaan suuntaan ollaan menossa ja vauhdilla!
Tämän aurinkoisen kukkasen myötä toivotan kaikille hyvää ja rentouttavan rauhallista keskikesän juhlaa!
Pidin tänään tuutorini kanssa video-ohjauskeskustelun. Se oli jo toinen tapaamisemme tämän opiskelun aikana. Täytyy sanoa, että ensimmäisestä tapaamiskerrasta olen kyllä ajatustasolla mennyt melkoisen loikan eteenpäin. Nyt pysyin kutakuinkin kärryillä mm. termeistä ja opiskelualustoista, niistä "jemmoista", joissa kaikista tärkein materiaali (tällä hetkellä) lepää.
Sain myös palautetta mm. tähän mennessä suoritetuista opinnoistani! Aivan oikein! Keskustelimme myös luonnollisesti blogin sisällöistä, ulkonäöstä jne. Suurin huolenaiheeni oli se, että syyskuun loppuun mennessä minun pitää ilmoittaa ensimmäisen kerran TE-keskukselle opintojeni etenemisestä ja he vaativat 5 opintopistettä kuukaudessa. Ajattelin voivani alkaa erinomaisesti alkaneiden opintojen kunniaksi kesälomalle, mutta enpä taidakaan.
Nyt kun vauhtiin on päästy, niin en todellakaan aio lepäillä laakereillani. Tässä kesän opintosuunnitelmani:
- Digiosaamismerkit loppuun (tällä hetkellä 5 hyväksyttynä, kaksi hakemusta sisässä)
- blogin "päiväkirjaosuuden" aktiivisena pitäminen
- kirjallisuuden lukeminen (kolme kirjaa kirjastosta varauksessa)
- syksyn opetustuokioiden aiheisiin perehtymistä
- Turvallisuus-osaaminen (niiltä osin kuin ilman työpaikkaa pystyy teoriaa kasaamaan)
- Tiiun ja Esan resurssipankkiin sekä E-materiaaleihin tutustumista
- vapaavalintaisiin opintoihin kahdesta aiemmin suoritetusta kurssista kuvaus ja sisältö
 |
| Auringonkukka Oulunsalossa, kuvaaja Siiri 8v. |
Ammatillinen kohtaaminen
Päivä alkoi meidän tiimimme aiheella ohjausteorioista ja erilaisista ohjausmenetelmistä.
Aihe oli mukavasti neljällä jaollinen, joten saimme jokainen jälleen
selkeän, oman osamme työstettäväksi. Tiimivastaavana toimi tällä kertaa
Kalle, joka hoiti hommansa kyllä niin vahvalla ammattitaidolla ja
tietämyksellä, että ihan hirvittää. Voisin aivan täysin kuvitella
istuvani hänen luennollaan. Todellisuudessahan me emme istuisi hänen
luennollaan, vaan aktiivisesti osallistuisimme itse oppimiseen! :)
Käytimme "pitkästä aikaa" opiskelijoiden teoriapläjäykseen perinteistä paperia, johon oli koottu neljä ohjausmenetelmää. Teoriaan perehtymisen jälkeen ryhmiin jako ja case-tapauksen selvittämistä ko. ohjausmenetelmän pohjalta. Ryhmien tiedot kerättiin tällä kertaa Padlet-sovelluksella. Palaute kerättiin jälleen Google Forms-työkalun avulla.
Tiimini onnistui mielestäni hyvin. Aloitus ei mennyt ihan nappiin, koska emme saaneetkaan erästä kirjaa, johon olisimme halunneet viitata aiheeseen motivoimiseksi. Plan B:nä Kallen lukemat ohjeet oli palautteessa joku kokenut liian pitkäksi. Muuten kaikki sujui hyvin, Aikataulussa pysyttiin ja ehdittiin yhteisesti pohtia eri menetelmien soveltuvuutta. Samalla eri menetelmien erot tulivat selviksi. Joku oli kommentoinut, että esityksestä heijastui neljä eri menetelmää, neljän eri ihmisen tekemänä, eri lähteistä ym. Mielestäni se ei vaikuttanut lopputulokseen oppimista hidastavasti. Omaan osaani olin tällä kertaa jostain syystä tyytyväisempi kuin ensimmäisellä kerralla, huolimatta siitä, että en ollut tyytyväinen saamaani numeeriseen ohjauspalautteeseen. Täytyy siis ensi kerralla miettiä laadullinen palaute, jossa saisi enemmän vinkkejä tulevaisuutta varten.
Seuraava aihe olikin sitten semmoinen pommi kaikkea uutta, että oksat pois! Saimme kokea videointiin liittyviä haasteita sekä draaman käyttöä opetusmenetelmänä. Oppitunnin aihe oli Ryhmä opettajan ja yksilöiden voimavarana. Opetustuokioon varattu aika riitti kuin riittikin kahden reilun minuutin pituisen videon tekemiseen ja katselemiseen. Varsinainen teoriaosuus jäi mielestäni kyllä hieman puutteelliseksi. Keskustelimme kyllä oman videointiryhmäni kanssa kiusaamisesta koko laajuudessaan, mutta jotenkin koin sen varsinaiseen aiheeseen liittymättömäksi. Olisin kaivannut faktatietoa ryhmädynamiikasta, ryhmän muodostumisprosesseista jne.
Videointi opetusmenetelmänä on melkoisen haasteellinen. Kuvauspaikka ensinnäkin kannattaa miettiä tarkkaan ja tietysti jonkunlainen käsikirjoitus. Kaikilta videolta näkyviltä pitää olla suostumus ensinnäkin videointiin, mutta myös videon jakamiseen, näyttämiseen ja säilyttämiseen liittyen. Minua jäi henkilökohtaisesti hieman harmittamaan, että meidän tuotoksemme nyt sitten jouduttiin poistamaan yhteisestä arkistosta. Jos edes miettisin omassa opetustyössäni videointia opetusmenetelmänä, keräisin ehkä kurssin/jakson alussa oppilailta suostumuksen/halukkuuden videointiin liittyen.
Opettaja työyhteisön jäsenenä- aiheesta jäi päällimmäisenä mieleen alaistaidot. Hyvin usein puhutaan työssäviihtymisen ja työssäjaksamisen yhteydessä esimies- ja johtamistaidoista. Ollaanko unohdettu alaistaidot? Miten olla hyvä työntekijä? Miten olla tuottava työyhteisön jäsen? Miten olla pidetty työkaveri? Vastaukset näihin kysymyksiin liittyvät hyvin kiinteästi myös työhyvinvointiin.
Moniammatillisuus on minulle tuttua molemmista ammateistani ja ammatiryhmiä, joiden kanssa olen työskennellyt ovat mm. opettajat, kuraattorit, kouluterveydenhoitajat, rehtorit, seurakunnan työntekijät, erityisopettajat,psykologit, työterveyshoitajat, työterveyslääkärit ja työterveyspsykologit sekä tietysti omat kollegat. Ainoa asia, mitä jäin pohtimaan on se, että kuinka paljon ammatillisella opettajalla on verkostoa ympärillään esim. alakoulun opettajaan verrattuna? Luultavasti ainakin yrittäjiä ja toisia oppilaitoksia ehkä enemmän...
Opetusvälineenä pienryhmien keskustelujen keräämiseksi oli sähköinen posteri-menetelmä. Se kyllä vaan valitettavasti jäi minulle hieman vieraaksi, sillä en ollut itse koneella kirjurina. Täytyy perehtyä siihen tarkemmin itsenäisesti. Se vaikutti kuitenkin näppärältä koonnilta ja se oli helppo ryhmien esitellä muille. Posteri-menetelmästä enemmän pohdintaa täällä Opetusmenetelmistä.
Viimeisessä aiheessa tutustuimme Ohjaamisen muuttumiseen opiskelijan kehittymisen myötä. Tähän perehdyttiin Gerald Grown SSDL-mallin myötä. En ollut ikinä kuullutkaan moisesta mallista! Tässä vaiheessa päivää minulla oli jälleen aivan järkyttävä päänsärky ja minusta tuntui, etten oikein päässyt kärryille aiheeseen. Se ei suinkaan ollut aloittajan vika. Pienryhmäkeskustelussa minulla kuitenkin pakon edessä ajatus kirkastui ja pääsin kyytiin.
Opiskelijan ohjaamisen olisi hyvä kulkea tietyllä tapaa lineaarisesti, opettajan tehdessä oppimismatkan aikana itsestään tarpeettoman. Oppimisen "portailla" on kuitenkin paljon kompastuskiviä, jos oppilas esim. juuttuu paikalleen ja kieltäytyy kehittymisestä ja vastuun lisääntymisestä opintojaan kohtaan. Mutta aina myös aikuinen ihminen uutta taitoa oppiessaan, on vasta-alkaja ja riippuvainen opettajastaan. Yhtä paha tilanne on, jos opettaja pitää omasta roolistaan kynsin hampain kiinni, eikä jousta ryhmän/ yksilöiden tarpeiden mukaan. Pitäisi oppia pitämään ohjat käsissään sopivalla tiukkuudella/löysyydellä!
Haasteelliseksi tämän asian tekee se, että miten opettaja voi tunnistaa isossa opiskelijaryhmässä eri vaiheessa kulkevia opiskelijoita? Jokainen oppilas voi lisäksi eri oppiaineissa olla erilainen oppija ja oppiminen on aina tehtäväsidonnaista. Kokemus tuo varmuutta tässäkin asiassa, sitä tuskin voi opettaa mitenkään. Ehkä sitä kuitenkin voisi testata opiskelijaryhmässä antamalla kurssijakson alussa alkutason määrittelyyn soveltuvia pieniä tehtäviä ja seurata tarkemmin eri yksilöiden työskentelyä ja toimintatapaa. Silmä luultavasti harjaantuu näkemään ja aistit vaistoamaan.
Opetusmenetelmänä oli pienryhmäkeskustelu ja eräänlainen "väittämäpeli", jossa erilaisia opettaja-oppilas-suhteita sijoitettiin tämän kyseisen SSDL-mallin portaille. Minusta tämä oli toimiva ratkaisu ja asia tuli selväksi. Loppukeskustelu oli myös selkeä tiimivastaavan vetämänä.
Käytimme "pitkästä aikaa" opiskelijoiden teoriapläjäykseen perinteistä paperia, johon oli koottu neljä ohjausmenetelmää. Teoriaan perehtymisen jälkeen ryhmiin jako ja case-tapauksen selvittämistä ko. ohjausmenetelmän pohjalta. Ryhmien tiedot kerättiin tällä kertaa Padlet-sovelluksella. Palaute kerättiin jälleen Google Forms-työkalun avulla.
Tiimini onnistui mielestäni hyvin. Aloitus ei mennyt ihan nappiin, koska emme saaneetkaan erästä kirjaa, johon olisimme halunneet viitata aiheeseen motivoimiseksi. Plan B:nä Kallen lukemat ohjeet oli palautteessa joku kokenut liian pitkäksi. Muuten kaikki sujui hyvin, Aikataulussa pysyttiin ja ehdittiin yhteisesti pohtia eri menetelmien soveltuvuutta. Samalla eri menetelmien erot tulivat selviksi. Joku oli kommentoinut, että esityksestä heijastui neljä eri menetelmää, neljän eri ihmisen tekemänä, eri lähteistä ym. Mielestäni se ei vaikuttanut lopputulokseen oppimista hidastavasti. Omaan osaani olin tällä kertaa jostain syystä tyytyväisempi kuin ensimmäisellä kerralla, huolimatta siitä, että en ollut tyytyväinen saamaani numeeriseen ohjauspalautteeseen. Täytyy siis ensi kerralla miettiä laadullinen palaute, jossa saisi enemmän vinkkejä tulevaisuutta varten.
Seuraava aihe olikin sitten semmoinen pommi kaikkea uutta, että oksat pois! Saimme kokea videointiin liittyviä haasteita sekä draaman käyttöä opetusmenetelmänä. Oppitunnin aihe oli Ryhmä opettajan ja yksilöiden voimavarana. Opetustuokioon varattu aika riitti kuin riittikin kahden reilun minuutin pituisen videon tekemiseen ja katselemiseen. Varsinainen teoriaosuus jäi mielestäni kyllä hieman puutteelliseksi. Keskustelimme kyllä oman videointiryhmäni kanssa kiusaamisesta koko laajuudessaan, mutta jotenkin koin sen varsinaiseen aiheeseen liittymättömäksi. Olisin kaivannut faktatietoa ryhmädynamiikasta, ryhmän muodostumisprosesseista jne.
Videointi opetusmenetelmänä on melkoisen haasteellinen. Kuvauspaikka ensinnäkin kannattaa miettiä tarkkaan ja tietysti jonkunlainen käsikirjoitus. Kaikilta videolta näkyviltä pitää olla suostumus ensinnäkin videointiin, mutta myös videon jakamiseen, näyttämiseen ja säilyttämiseen liittyen. Minua jäi henkilökohtaisesti hieman harmittamaan, että meidän tuotoksemme nyt sitten jouduttiin poistamaan yhteisestä arkistosta. Jos edes miettisin omassa opetustyössäni videointia opetusmenetelmänä, keräisin ehkä kurssin/jakson alussa oppilailta suostumuksen/halukkuuden videointiin liittyen.
Opettaja työyhteisön jäsenenä- aiheesta jäi päällimmäisenä mieleen alaistaidot. Hyvin usein puhutaan työssäviihtymisen ja työssäjaksamisen yhteydessä esimies- ja johtamistaidoista. Ollaanko unohdettu alaistaidot? Miten olla hyvä työntekijä? Miten olla tuottava työyhteisön jäsen? Miten olla pidetty työkaveri? Vastaukset näihin kysymyksiin liittyvät hyvin kiinteästi myös työhyvinvointiin.
Moniammatillisuus on minulle tuttua molemmista ammateistani ja ammatiryhmiä, joiden kanssa olen työskennellyt ovat mm. opettajat, kuraattorit, kouluterveydenhoitajat, rehtorit, seurakunnan työntekijät, erityisopettajat,psykologit, työterveyshoitajat, työterveyslääkärit ja työterveyspsykologit sekä tietysti omat kollegat. Ainoa asia, mitä jäin pohtimaan on se, että kuinka paljon ammatillisella opettajalla on verkostoa ympärillään esim. alakoulun opettajaan verrattuna? Luultavasti ainakin yrittäjiä ja toisia oppilaitoksia ehkä enemmän...
Opetusvälineenä pienryhmien keskustelujen keräämiseksi oli sähköinen posteri-menetelmä. Se kyllä vaan valitettavasti jäi minulle hieman vieraaksi, sillä en ollut itse koneella kirjurina. Täytyy perehtyä siihen tarkemmin itsenäisesti. Se vaikutti kuitenkin näppärältä koonnilta ja se oli helppo ryhmien esitellä muille. Posteri-menetelmästä enemmän pohdintaa täällä Opetusmenetelmistä.
Viimeisessä aiheessa tutustuimme Ohjaamisen muuttumiseen opiskelijan kehittymisen myötä. Tähän perehdyttiin Gerald Grown SSDL-mallin myötä. En ollut ikinä kuullutkaan moisesta mallista! Tässä vaiheessa päivää minulla oli jälleen aivan järkyttävä päänsärky ja minusta tuntui, etten oikein päässyt kärryille aiheeseen. Se ei suinkaan ollut aloittajan vika. Pienryhmäkeskustelussa minulla kuitenkin pakon edessä ajatus kirkastui ja pääsin kyytiin.
Opiskelijan ohjaamisen olisi hyvä kulkea tietyllä tapaa lineaarisesti, opettajan tehdessä oppimismatkan aikana itsestään tarpeettoman. Oppimisen "portailla" on kuitenkin paljon kompastuskiviä, jos oppilas esim. juuttuu paikalleen ja kieltäytyy kehittymisestä ja vastuun lisääntymisestä opintojaan kohtaan. Mutta aina myös aikuinen ihminen uutta taitoa oppiessaan, on vasta-alkaja ja riippuvainen opettajastaan. Yhtä paha tilanne on, jos opettaja pitää omasta roolistaan kynsin hampain kiinni, eikä jousta ryhmän/ yksilöiden tarpeiden mukaan. Pitäisi oppia pitämään ohjat käsissään sopivalla tiukkuudella/löysyydellä!
Haasteelliseksi tämän asian tekee se, että miten opettaja voi tunnistaa isossa opiskelijaryhmässä eri vaiheessa kulkevia opiskelijoita? Jokainen oppilas voi lisäksi eri oppiaineissa olla erilainen oppija ja oppiminen on aina tehtäväsidonnaista. Kokemus tuo varmuutta tässäkin asiassa, sitä tuskin voi opettaa mitenkään. Ehkä sitä kuitenkin voisi testata opiskelijaryhmässä antamalla kurssijakson alussa alkutason määrittelyyn soveltuvia pieniä tehtäviä ja seurata tarkemmin eri yksilöiden työskentelyä ja toimintatapaa. Silmä luultavasti harjaantuu näkemään ja aistit vaistoamaan.
Opetusmenetelmänä oli pienryhmäkeskustelu ja eräänlainen "väittämäpeli", jossa erilaisia opettaja-oppilas-suhteita sijoitettiin tämän kyseisen SSDL-mallin portaille. Minusta tämä oli toimiva ratkaisu ja asia tuli selväksi. Loppukeskustelu oli myös selkeä tiimivastaavan vetämänä.
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Lievästi pettynyt
Yli kahden vuoden työttömyyden jälkeen olen nauttinut aivan suunnattomasti lähiopetuspäivistä. Olen päässyt tapaamaan uusia ihmisiä, miettinyt hieman eri kantilta miltä näytän, mitä vaatetta päälle ja pisteenä iin päälle; päässyt nauttimaan opiskelijaystävällisistä lounaista. Aion kyllä hyödyntää opiskelujen ajan tuon ruokailuetukortin, kun se näkyy toimivan myös muissa kuin Kelan tukemissa opiskelijaravintoloissa.
Tähän kesän viimeiseen lähiopetuspäivään valmistauduin huolella; päivitin blogiani, käsittelin ohjeistuksen mukaan annetut aiheet, tein oman blogini arvostelua varten palautelomakkeen ja jopa HOPS:n itsearvioinnin sain tehtyä kutakuinkin valmiiksi. Odotukset olivat korkealla, vaikka hieman haikein mielin kouluun astelinkin (seuraavan kerran tapaisimme syyskuussa!). Haikeus vaihtui kuitenkin päivän aikana pettymyksen tunteeseen.
Aamupäivä oli melkoisen vapaamuotoisesti aikataulutettu vaikkakin ohjeistettu. Työskentelimme omissa tiimeissämme. Tämä ei ollut mielestäni ehkä paras ratkaisu/ kokoonpano tämänkertaista tehtävää varten. Ainakin meidän ryhmässämme meistä jokainen oli blogikirjoittamisen ja valmistautumisen kanssa eri vaiheissa. En voi sanoa, että aikamme olisi kulunut hukkaan, mutta luulenpa, ettei meistä kukaan saanut täyttä hyötyä irti tämän päivän tarkoituksesta. Olisiko sitten työskentelytiimit voinut jakaa etenemisen mukaan, en tiedä. Ymmärsin kuitenkin, että myös muissa tiimeissä oli samaa "ongelmaa".
Loppuiltapäivä oli varattu itsenäiselle työskentelylle ja luokka oli varattu meille klo 16 saakka. Kuitenkin lounaan jälkeen hieman ennen klo 13 astelin tyhjään luokkaan yksin, YKSIN! Kaikki muut olivat lähteneet. Ja minä olisin ollut valmis vaikka suunnittelemaan jo tulevia opetustuokioita tai vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan vinkkejä toisiltakin ryhmäläisiltä. Kaikki kun eivät ole blogejaan laittaneet julkisiksi, niin välttämättä kaikkia salaisuuksia ei ole julki annettu tai niistä ei ääneen puhuta! ;)
Tämäkin kertonee siitä, kuinka erilaisista lähtökohdista me kaikki tulemme. Useilla työ rajoittaa opiskelun lähipäiviä, osa pystyy työskentelemään kotona paremmin, ei ole välttämättä kiire valmistua ja mikä kenenkin syy on, en tiedä. Minä kuitenkin, ainakin nyt kesän ajan, kun lapset ovat kotona 24/7, kaipaisin omaa työskentelyrauhaa muualla kuin kotona.
Tämän lisäksi oma kannettavani, reilun kuukauden vanha, täysin uusi kone, teki tenän. Kertooko sitten siitä, että olen työskentelylläni saanut sen jumiin? Pitäisikö hieman malttaa höllentää opiskelutahtia? :) Siellä minä yksin tyhjässä luokkahuoneessa romuna olevan tietokoneen kanssa yritin miettiä kyytiä kotiin ja koneen huoltoon vientiä. Ei ehkä jäänyt ihan paras fiilis, eikä se tämänkertainen lounasruokakaan mikään lottovoitto ollut.
Tähän kesän viimeiseen lähiopetuspäivään valmistauduin huolella; päivitin blogiani, käsittelin ohjeistuksen mukaan annetut aiheet, tein oman blogini arvostelua varten palautelomakkeen ja jopa HOPS:n itsearvioinnin sain tehtyä kutakuinkin valmiiksi. Odotukset olivat korkealla, vaikka hieman haikein mielin kouluun astelinkin (seuraavan kerran tapaisimme syyskuussa!). Haikeus vaihtui kuitenkin päivän aikana pettymyksen tunteeseen.
Aamupäivä oli melkoisen vapaamuotoisesti aikataulutettu vaikkakin ohjeistettu. Työskentelimme omissa tiimeissämme. Tämä ei ollut mielestäni ehkä paras ratkaisu/ kokoonpano tämänkertaista tehtävää varten. Ainakin meidän ryhmässämme meistä jokainen oli blogikirjoittamisen ja valmistautumisen kanssa eri vaiheissa. En voi sanoa, että aikamme olisi kulunut hukkaan, mutta luulenpa, ettei meistä kukaan saanut täyttä hyötyä irti tämän päivän tarkoituksesta. Olisiko sitten työskentelytiimit voinut jakaa etenemisen mukaan, en tiedä. Ymmärsin kuitenkin, että myös muissa tiimeissä oli samaa "ongelmaa".
Loppuiltapäivä oli varattu itsenäiselle työskentelylle ja luokka oli varattu meille klo 16 saakka. Kuitenkin lounaan jälkeen hieman ennen klo 13 astelin tyhjään luokkaan yksin, YKSIN! Kaikki muut olivat lähteneet. Ja minä olisin ollut valmis vaikka suunnittelemaan jo tulevia opetustuokioita tai vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan vinkkejä toisiltakin ryhmäläisiltä. Kaikki kun eivät ole blogejaan laittaneet julkisiksi, niin välttämättä kaikkia salaisuuksia ei ole julki annettu tai niistä ei ääneen puhuta! ;)
Tämäkin kertonee siitä, kuinka erilaisista lähtökohdista me kaikki tulemme. Useilla työ rajoittaa opiskelun lähipäiviä, osa pystyy työskentelemään kotona paremmin, ei ole välttämättä kiire valmistua ja mikä kenenkin syy on, en tiedä. Minä kuitenkin, ainakin nyt kesän ajan, kun lapset ovat kotona 24/7, kaipaisin omaa työskentelyrauhaa muualla kuin kotona.
Tämän lisäksi oma kannettavani, reilun kuukauden vanha, täysin uusi kone, teki tenän. Kertooko sitten siitä, että olen työskentelylläni saanut sen jumiin? Pitäisikö hieman malttaa höllentää opiskelutahtia? :) Siellä minä yksin tyhjässä luokkahuoneessa romuna olevan tietokoneen kanssa yritin miettiä kyytiä kotiin ja koneen huoltoon vientiä. Ei ehkä jäänyt ihan paras fiilis, eikä se tämänkertainen lounasruokakaan mikään lottovoitto ollut.
keskiviikko 14. kesäkuuta 2017
Ammatillinen kohtaaminen
Huh, Huh! Olipahan päivä! Kyllä opiskeleminen on rankkaa!
Ammatillisen kohtaamisen osaamisalueen alla oli paljon tiukkaa asiaa vuorovaikutuksesta, ohjaamisesta eri teorioineen, ryhmän merkityksestä, työyhteisön jäsenenä toimimisesta sekä ihan täysin uutena käsitteenä SSDL-malli. Tänään sai todellakin laittaa itsensä likoon mm. näyttelijän taitojen suhteen. Päivä tuntui kuluvan yhdessä hujauksessa ja vasta myöhemmin kotona huomasi sen tunteiden ja ajatusten vyöryn pääkopan sisällä.
Ammatillista kohtaamista toden totta tapahtuu! Ryhmässämme on siis melkein 20 oiskelijaa, heistä kolme on omassa tiimissäni ja heidän kanssaan luonnollisesti eniten yhteistyötä. Olin ihan aluksi hieman harmissani siitä, että monta mielenkiintoista persoonaa jäi oman tiimini ulkopuolelle. Onnekseni olen huomannut, että ryhmät, joissa lähipäivien oppeja pureskelemme ovat aina koostumukseltaan hieman erilaisia. Ensivaikutelmien jälkeen olen jopa kokenut positiivisia yllätyksiä!
Tuntuu vaikealta ajatella, että varsinaisia opetustuokioita meillä todellakin on takana vasta kaksi. Niin järkyttävä määrä erilaisia opetusmenetelmiä ja sähköisiä tiedonkeruu- ym. menetelmiä on tullut tutuksi lyhyen ajan sisään. Useimmat niistä totta puhuakseni semmoisia, joista en ole koskaan kuullutkaan. Omalle kohdalleni ei ole vielä sattunut tiimivastaavan roolia, mutta kyllä täytyy myöntää, että rima nousee kerta kerran jälkeen korkeammalle, sen verran vakuuttavaa jälkeä tiiimiemme vastaavat ovat takoneet! Siitä virtuaaliset aplodit heille!
Tänään tajuntaani iski oikein kunnolla tämän meidän opiskelutyylin valtava etu. Olisi ihan täysin eri asia opetella teoriaa esim. opetusmenetelmistä kalvoja tai diasarjoja katselemalla ja kuuntelemalla. Tekemällä oppimalla me jokainen opimme omasta tekemisestä, mutta myös aivan älyttömän paljon toistenkin tekemisistä. Koen, että suurempi määrä menetelmiä ja vaihtoehtoja tulee esiteltyä/käytyä läpi ja lisäksi erilaisten lähestymis- ja ratkaisukeinojen haasteet näkyvät ikäänkuin kylkiäisinä. Näin ollen meidän ei tarvitse kaikkea opetella omassa tulevassa työssä yksin ja itsenäisesti kantapään kautta oppien. Mahdolliset haasteet ja vaikeudet näyttävät kyntensä jo näinkin varhaisessa vaiheessa.
Ammatilliseen kohtaamiseen liittyy kiinteästi myös palaute ja sen antaminen. Olemme yleisesti käyttäneet ryhmässä Google Forms-työkalua palautteen keräämiseen. Olen oppinut jo nyt sen, että palautteen antaminen on haasteellista ja siihen jäävä aika on monesti melko lyhyt (5-10min.) ja heti opetustuokion jälkeen. Jos on tullut paljon uutta asiaa ja käytetty uusia menetelmiä, niin koko tilannetta on vaikea laajemmalti arvioida. Olen antanut palautetta sekä numeerisesti että laadullisesti. Olen aina yrittänyt keksiä jotain omaakin sanottavaa. Ja mahdollisuuksien mukaan verrannut henkilön työskentelyä, jos olen sattunut useamman kerran saman tiimiopettajan ryhmään.
Mielestäni palautteen antamista on erittäin hyvä ja tärkeä harjoitella jo tässä vaiheessa tosissaan. Olen itse kokenut, kuinka helppoa huonolla palautteella on rikkoa tai rakentaa. Ja tässäkin pitäisi muistaa arvioida sitä asiaa, mitä kysytään. Ei henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella eikä henkilökemian tms. Rakentava palaute on tärkeää. Vain se vie eteenpäin ja kannustaa yrittämään jotain uutta ja erilaista. Ihminen on kehuvetoinen, sehän tiedetään, mutta opiskelujen tässä vaiheessa meistä kukaan varmaan kaipaa ylistyssanoja omasta mahtavuudestaan tai osaamisestaan. Kukaan ei ole täydellinen eikä koskaan valmis!
Ensi viikolla edessä on tämän kevään ja kesän viimeinen lähiopetuspäivä! Kamalaa! Olisi niin mielellään kyllä käynyt lähipäivillä enemmänkin. Hommaa piisaa jatkossakin. Blogin rakenne alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan ja käsitys siitä, mikä määrä tietoa tänne pitää saada sopivasti sijoitettua mukavassa muodossa. Tämän päivän tarkemmat pohdinnat löydät täältä Ammatillinen kohtaaminen.
Ammatillisen kohtaamisen osaamisalueen alla oli paljon tiukkaa asiaa vuorovaikutuksesta, ohjaamisesta eri teorioineen, ryhmän merkityksestä, työyhteisön jäsenenä toimimisesta sekä ihan täysin uutena käsitteenä SSDL-malli. Tänään sai todellakin laittaa itsensä likoon mm. näyttelijän taitojen suhteen. Päivä tuntui kuluvan yhdessä hujauksessa ja vasta myöhemmin kotona huomasi sen tunteiden ja ajatusten vyöryn pääkopan sisällä.
Ammatillista kohtaamista toden totta tapahtuu! Ryhmässämme on siis melkein 20 oiskelijaa, heistä kolme on omassa tiimissäni ja heidän kanssaan luonnollisesti eniten yhteistyötä. Olin ihan aluksi hieman harmissani siitä, että monta mielenkiintoista persoonaa jäi oman tiimini ulkopuolelle. Onnekseni olen huomannut, että ryhmät, joissa lähipäivien oppeja pureskelemme ovat aina koostumukseltaan hieman erilaisia. Ensivaikutelmien jälkeen olen jopa kokenut positiivisia yllätyksiä!
Tuntuu vaikealta ajatella, että varsinaisia opetustuokioita meillä todellakin on takana vasta kaksi. Niin järkyttävä määrä erilaisia opetusmenetelmiä ja sähköisiä tiedonkeruu- ym. menetelmiä on tullut tutuksi lyhyen ajan sisään. Useimmat niistä totta puhuakseni semmoisia, joista en ole koskaan kuullutkaan. Omalle kohdalleni ei ole vielä sattunut tiimivastaavan roolia, mutta kyllä täytyy myöntää, että rima nousee kerta kerran jälkeen korkeammalle, sen verran vakuuttavaa jälkeä tiiimiemme vastaavat ovat takoneet! Siitä virtuaaliset aplodit heille!
Tänään tajuntaani iski oikein kunnolla tämän meidän opiskelutyylin valtava etu. Olisi ihan täysin eri asia opetella teoriaa esim. opetusmenetelmistä kalvoja tai diasarjoja katselemalla ja kuuntelemalla. Tekemällä oppimalla me jokainen opimme omasta tekemisestä, mutta myös aivan älyttömän paljon toistenkin tekemisistä. Koen, että suurempi määrä menetelmiä ja vaihtoehtoja tulee esiteltyä/käytyä läpi ja lisäksi erilaisten lähestymis- ja ratkaisukeinojen haasteet näkyvät ikäänkuin kylkiäisinä. Näin ollen meidän ei tarvitse kaikkea opetella omassa tulevassa työssä yksin ja itsenäisesti kantapään kautta oppien. Mahdolliset haasteet ja vaikeudet näyttävät kyntensä jo näinkin varhaisessa vaiheessa.
Ammatilliseen kohtaamiseen liittyy kiinteästi myös palaute ja sen antaminen. Olemme yleisesti käyttäneet ryhmässä Google Forms-työkalua palautteen keräämiseen. Olen oppinut jo nyt sen, että palautteen antaminen on haasteellista ja siihen jäävä aika on monesti melko lyhyt (5-10min.) ja heti opetustuokion jälkeen. Jos on tullut paljon uutta asiaa ja käytetty uusia menetelmiä, niin koko tilannetta on vaikea laajemmalti arvioida. Olen antanut palautetta sekä numeerisesti että laadullisesti. Olen aina yrittänyt keksiä jotain omaakin sanottavaa. Ja mahdollisuuksien mukaan verrannut henkilön työskentelyä, jos olen sattunut useamman kerran saman tiimiopettajan ryhmään.
Mielestäni palautteen antamista on erittäin hyvä ja tärkeä harjoitella jo tässä vaiheessa tosissaan. Olen itse kokenut, kuinka helppoa huonolla palautteella on rikkoa tai rakentaa. Ja tässäkin pitäisi muistaa arvioida sitä asiaa, mitä kysytään. Ei henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella eikä henkilökemian tms. Rakentava palaute on tärkeää. Vain se vie eteenpäin ja kannustaa yrittämään jotain uutta ja erilaista. Ihminen on kehuvetoinen, sehän tiedetään, mutta opiskelujen tässä vaiheessa meistä kukaan varmaan kaipaa ylistyssanoja omasta mahtavuudestaan tai osaamisestaan. Kukaan ei ole täydellinen eikä koskaan valmis!
Ensi viikolla edessä on tämän kevään ja kesän viimeinen lähiopetuspäivä! Kamalaa! Olisi niin mielellään kyllä käynyt lähipäivillä enemmänkin. Hommaa piisaa jatkossakin. Blogin rakenne alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan ja käsitys siitä, mikä määrä tietoa tänne pitää saada sopivasti sijoitettua mukavassa muodossa. Tämän päivän tarkemmat pohdinnat löydät täältä Ammatillinen kohtaaminen.
maanantai 12. kesäkuuta 2017
Comeniuksen vala
Comeniuksen vala
Tämä oli arvo-osaamiseen liittyvissä opinnoissa ainoa asia, joka tuli minulle ihan uutena asiana. Ja, uusihan se onkin, vasta tämän vuoden tammikuussa julkaistu. Valan kuunteleminen Arno Kotron lukemana puhutteli minua. Siinä oli jotain ylvästä ja samalla herkkää. Eihän tämän valan vannominen mikään juridinen velvoite ole, mutta aistin siinä silti jotain juhlavaa ja ehkä ennen kaikkea sitoutumista. Sitoutumista oikeudenmukaiseen ja ihmisten tasa-arvoisuutta kunnioittavaan kasvatustyöhön.
Ryhmäkeskustelussa nousi esille kysymys, miksi opettajien eettinen ohjenuora julkistetaan vasta nyt tai miksi juuri nyt? Mielessä useimmilla kevään aikana sosiaaliseen mediaan levinnyt (laiton) video erään opettajan "pimahtamisesta". Ehkä maailma on mennyt siihen pisteeseen, että ihmisten sietokyvyn rajoja koetellaan. Ehkä on tarpeen julkisesti muistuttaa opettajan velvollisuuksista mm. oppilaiden henkistä ja fyysistä koskemattomuutta vastaan. Ehkä on tarpeen vahvistaa opettajien ammatti-identiteettiä sekä ammattikunnan yleistä arvostusta.
Comeniuksen vala oli meidän tiimimme opetustehtävä ensimmäisenä opetuspäivänä 7.6.2017. Mielestäni tiimini esitys sujui hyvin. Erityisen ylpeä olen tämänkertaisesta tiimivastaavastamme, joka hoiti elämänsä ensimmäisen opetustilanteen aivan loistavasti.
Esityksen lopullisen version valmistuminen meni melkoisen viime tippaan. Kaikki oli valmista kuitenkin ajallaan ja homma hoitui. Tiimityön onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että aiheen pystyy selkeästi jakamaan osiin ja jokaiselle annetaan oma tehtävänsä. Silloin jokainen saa loistaa omalla tontillaan. Tällöin myös jokainen saa onnistumisen kokemuksia.
Halusimme tässä opetustehtävässä tuoda esille/ kokeilla ryhmä-/opetuskeskustelua yhtenä opetusmenetelmänä. Löysinkin menetelmän valinnan jälkeen eräästä opuksesta kuvailun tästä menetelmästä ja maininnan, että se on vaativa opetusmenetelmä. Näin jälkikäteen voin yhtyä tuohon määritelmään. Nythän tilanne oli ihanteellinen, kun jokaisessa keskustelevassa pienryhmässä oli ns. opettaja mukana ohjaamassa keskustelua ja palauttamassa sen mahdollista eksymistä raiteeltaan. Pohdintaa opetusmenetelmiin liittyen enemmän "Opetusmenetelmistä"-sivulla myöhemmin.
Ryhmämme saama palaute oli pääsääntöisesti positiivista. Menetelmien valintaa kehuttiin ja esityksen moninaisuutta myös. Alkupohjustusta kehuttiin myös ja se onkin yksi onnistuneen opetuskeskustelun kulmakivistä, vaikka aihe etukäteen tylsältä vaikuttaisikin. Yksi soraääni kuitenkin protestoi "lapselliseksi" lopputehtäväksi valitsemaamme ristisanatehtävää. Toisaalta esityksemme oli päivän viimeisenä, että väsymys jo siltäkin kannalta miettien ymmärrettävää.
Suurimman haasteen ensimmäiseen opetustehtävään toi valmistautumisajan vähyys. Suhteellisen tiukalla aikataululla piti pystyä muodostamaan koko opiskeluajan kestävä tiimi, löytää yhteinen sävel ja alkaa toimimaan. Vaikka olen tiimipelaaja ja kykenen yhteistyöhön monenlaisten ihmisten kanssa, on tiimityöskentelyssä silti semmoisia osioita, joista en pidä.
Yksi tiimityön ahdistavimpia tekijöitä on juuri tuo suunnittelu. Se ei voi olla täysin kaikkia osapuolia tyydyttävää, koska jokaisella on oma henkilökohtainen elämänsä hoidettavanaan, oli sitten sinkku tai suurperheellinen. Erilaiset luonteet antavat tähän myös oman haasteensa. Toiset ovat suurpiirteisempiä ja kykenevät sietämään keskeneräistä tuotosta. Toiset, kuten minä, kaipaisivat jo hyvissä ajoin valmista tuotosta, jota voi rauhassa makustella, harjoitella ja sisäistää.
Olin loppujen lopuksi melko tyytyväinen myös itseeni siinä suhteessa, etten ajautunut ahdistukseni kanssa kovinkaan syvälle. Toisaalta asiaa helpotti tieto siitä, etten ollut tilanteessa yksin. Toisaalta jossain sisimmässäni minulla täytyi olla vahva luottamus tiimikavereihni ja siihen, että asia hoituu valmiiksi omalla ajallaan. Vaikka se ei valmistuisikaan siinä ajassa, missä minä tahtoisin. Voi kuinka opettavaista ja kasvattavaa tämä olikaan!
Yhden asian toivon itse opettaneeni/hoksauttaneeni muille tiimiläisille. Nimittäin ajankäytön ja sen seuraamisen tärkeyden esitykseen/oppituntiin liittyen. Liian usein olen ollut itse siinä tilanteessa, että oman esitykseni alkaessa tiedän aikaa olevan kolmen vartin sijaan ehkä kymmenisen minuuttia. Mikään ei ole niin kauheaa! Yrität koko ajan mielessäsi tiivistää huolella suunniteltua esitystäsi ja keskittyminen herpaantuu, et muista enää pääkohtia jne.
Itse koen tällä hetkellä suurimmaksi haasteeksi ja kehittämisen kohteeksi opettamiseen liittyvän teoreettisen tiedon. Olen mielestäni suhteellisen luonteva esiintyjä ja kokemusta on melko paljon. Toki ymmärrän, että opettaja tekee myös persoonallaan työtä todella paljon. Janoan silti vielä lisää teoriatietoa esiintymisestä, opetusmenetelmistä ja nimenomaan opettamisen didaktiikasta. Kaikesta siitä knoppitiedosta ja vinkeistä, millä saada oppilaat innostumaan ja motivoitumaan aiheesta kuin aiheesta!
Tämä oli arvo-osaamiseen liittyvissä opinnoissa ainoa asia, joka tuli minulle ihan uutena asiana. Ja, uusihan se onkin, vasta tämän vuoden tammikuussa julkaistu. Valan kuunteleminen Arno Kotron lukemana puhutteli minua. Siinä oli jotain ylvästä ja samalla herkkää. Eihän tämän valan vannominen mikään juridinen velvoite ole, mutta aistin siinä silti jotain juhlavaa ja ehkä ennen kaikkea sitoutumista. Sitoutumista oikeudenmukaiseen ja ihmisten tasa-arvoisuutta kunnioittavaan kasvatustyöhön.
Ryhmäkeskustelussa nousi esille kysymys, miksi opettajien eettinen ohjenuora julkistetaan vasta nyt tai miksi juuri nyt? Mielessä useimmilla kevään aikana sosiaaliseen mediaan levinnyt (laiton) video erään opettajan "pimahtamisesta". Ehkä maailma on mennyt siihen pisteeseen, että ihmisten sietokyvyn rajoja koetellaan. Ehkä on tarpeen julkisesti muistuttaa opettajan velvollisuuksista mm. oppilaiden henkistä ja fyysistä koskemattomuutta vastaan. Ehkä on tarpeen vahvistaa opettajien ammatti-identiteettiä sekä ammattikunnan yleistä arvostusta.
Comeniuksen vala oli meidän tiimimme opetustehtävä ensimmäisenä opetuspäivänä 7.6.2017. Mielestäni tiimini esitys sujui hyvin. Erityisen ylpeä olen tämänkertaisesta tiimivastaavastamme, joka hoiti elämänsä ensimmäisen opetustilanteen aivan loistavasti.
Esityksen lopullisen version valmistuminen meni melkoisen viime tippaan. Kaikki oli valmista kuitenkin ajallaan ja homma hoitui. Tiimityön onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että aiheen pystyy selkeästi jakamaan osiin ja jokaiselle annetaan oma tehtävänsä. Silloin jokainen saa loistaa omalla tontillaan. Tällöin myös jokainen saa onnistumisen kokemuksia.
Halusimme tässä opetustehtävässä tuoda esille/ kokeilla ryhmä-/opetuskeskustelua yhtenä opetusmenetelmänä. Löysinkin menetelmän valinnan jälkeen eräästä opuksesta kuvailun tästä menetelmästä ja maininnan, että se on vaativa opetusmenetelmä. Näin jälkikäteen voin yhtyä tuohon määritelmään. Nythän tilanne oli ihanteellinen, kun jokaisessa keskustelevassa pienryhmässä oli ns. opettaja mukana ohjaamassa keskustelua ja palauttamassa sen mahdollista eksymistä raiteeltaan. Pohdintaa opetusmenetelmiin liittyen enemmän "Opetusmenetelmistä"-sivulla myöhemmin.
Ryhmämme saama palaute oli pääsääntöisesti positiivista. Menetelmien valintaa kehuttiin ja esityksen moninaisuutta myös. Alkupohjustusta kehuttiin myös ja se onkin yksi onnistuneen opetuskeskustelun kulmakivistä, vaikka aihe etukäteen tylsältä vaikuttaisikin. Yksi soraääni kuitenkin protestoi "lapselliseksi" lopputehtäväksi valitsemaamme ristisanatehtävää. Toisaalta esityksemme oli päivän viimeisenä, että väsymys jo siltäkin kannalta miettien ymmärrettävää.
Suurimman haasteen ensimmäiseen opetustehtävään toi valmistautumisajan vähyys. Suhteellisen tiukalla aikataululla piti pystyä muodostamaan koko opiskeluajan kestävä tiimi, löytää yhteinen sävel ja alkaa toimimaan. Vaikka olen tiimipelaaja ja kykenen yhteistyöhön monenlaisten ihmisten kanssa, on tiimityöskentelyssä silti semmoisia osioita, joista en pidä.
Yksi tiimityön ahdistavimpia tekijöitä on juuri tuo suunnittelu. Se ei voi olla täysin kaikkia osapuolia tyydyttävää, koska jokaisella on oma henkilökohtainen elämänsä hoidettavanaan, oli sitten sinkku tai suurperheellinen. Erilaiset luonteet antavat tähän myös oman haasteensa. Toiset ovat suurpiirteisempiä ja kykenevät sietämään keskeneräistä tuotosta. Toiset, kuten minä, kaipaisivat jo hyvissä ajoin valmista tuotosta, jota voi rauhassa makustella, harjoitella ja sisäistää.
Olin loppujen lopuksi melko tyytyväinen myös itseeni siinä suhteessa, etten ajautunut ahdistukseni kanssa kovinkaan syvälle. Toisaalta asiaa helpotti tieto siitä, etten ollut tilanteessa yksin. Toisaalta jossain sisimmässäni minulla täytyi olla vahva luottamus tiimikavereihni ja siihen, että asia hoituu valmiiksi omalla ajallaan. Vaikka se ei valmistuisikaan siinä ajassa, missä minä tahtoisin. Voi kuinka opettavaista ja kasvattavaa tämä olikaan!
Yhden asian toivon itse opettaneeni/hoksauttaneeni muille tiimiläisille. Nimittäin ajankäytön ja sen seuraamisen tärkeyden esitykseen/oppituntiin liittyen. Liian usein olen ollut itse siinä tilanteessa, että oman esitykseni alkaessa tiedän aikaa olevan kolmen vartin sijaan ehkä kymmenisen minuuttia. Mikään ei ole niin kauheaa! Yrität koko ajan mielessäsi tiivistää huolella suunniteltua esitystäsi ja keskittyminen herpaantuu, et muista enää pääkohtia jne.
Itse koen tällä hetkellä suurimmaksi haasteeksi ja kehittämisen kohteeksi opettamiseen liittyvän teoreettisen tiedon. Olen mielestäni suhteellisen luonteva esiintyjä ja kokemusta on melko paljon. Toki ymmärrän, että opettaja tekee myös persoonallaan työtä todella paljon. Janoan silti vielä lisää teoriatietoa esiintymisestä, opetusmenetelmistä ja nimenomaan opettamisen didaktiikasta. Kaikesta siitä knoppitiedosta ja vinkeistä, millä saada oppilaat innostumaan ja motivoitumaan aiheesta kuin aiheesta!
Kestävä kehitys
Kun puhutaan kestävästä kehityksestä, ensimmäinen ajatus, joka minulle tulee mieleen, on paperinkulutuksen vähentäminen ja peseytyminen reippaasti turhia lotraamatta. Toisaalta kekeily tuntuu jotenkin kaukaiselta ja vieraalta. Tuntuu, että yksi ihminen ei voi paljoakaan vaikuttaa. Yhden ihmisen pieni teko pienessä Suomessa ei maailmanlaajuisesti hetkauta suuntaan tai toiseen. Toisaalta taas kaikista helpointa on tehdä niitä pieniä tekoja omassa elin-ja toimintaympäristössään ja opettaa omille lapsilleen mm. luontoa säästäviä tapoja.
Keskustelimme ryhmässä myös siitä, että joko pelimme on menetetty? Onko luonnonvarojen suojelemiseen herätty liian myöhään? Kyllähän tietysti aina on niitäkin, jotka jo esim. 90-luvulla ovat lajitelleet jätteensä ja yrittäneet vähentää muovikuormaa jne. Heitä pidettiin silloin poikkeuksellisina ajattelijoina. Kunpa useampi meistä olisi tajunnut asioiden laajemman kokonaiskuvan jo tuolloin.
Kestävä kehitys kuuluu kuitenkin nykypäivään ja tuleva tehtäväni ammatillisena opettajana on opettaa kestävän kehityksen ajatusten mukaan. Olisi huomioitava niin ekologinen, sosiaalinen, kulttuurillinen kuin taloudellinenkin kehitys. Oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioiminen, erilaisuuden ymmärtäminen vahvuutena sekä työympäristön hyvinvoinnista huolehtiminen ovat esimerkkejä asioista, joihin opettajana voin vaikuttaa. Unohtamatta kierrätystä, lajittelua, materiaalihankintoja sekä kotimaisten vaihtoehtojen suosimista. Uskallan rehellisesti myöntää, että kestävä kehitys on laajempi kokonaisuus kuin tällä hetkellä minä edes tajuan, tai sitä ei päivittäin tule niin kauaskantoisesti ja moniulotteisesti ajateltua.
Kestävä kehitys-teoria
Kestävän kehityksen käsite on erittäin laaja käsite, jonka voidaan ajatella olevan maailmanlaajuista, alueellista ja paikallista yhteiskunnallista muutosta, joka kuitenkin vaatii tietynlaista ohjausta. Kestävä kehitys on arvovalintoja ja asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Siihen pystyy jokainen ihminen vaikuttamaan arkipäivän valinnoilla, mutta sitä voidaan edistää myös koulutuksella.
Kestävän kehityksen eri määritelmiä yhdistää ajallisuus, eli ne ovat tulevaisuuteen suuntautuneita ja tarkastelevat ei ainoastaan tätä hetkeä vaan myös tulevaisuutta ja tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia.Virallisesti kestävä kehitys jaetaan neljään eri osaan: ekologinen, taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kestävä kehitys.
Ekologinen kestävä kehitys tähtää maapallomme säilymiseen elinkelpoisena vielä kaukana tulevaisuudessakin. Tässä meillä ihmisillä riittääkin opettelemista, sillä nykyisellä käyttäytymisellä ja kulutustottumuksilla on laskettu v. 2020 tarvittavan 1,7 maapalloa luonnonvarojen riittämiseen. Ekologiseen kestävyyteen kuuluvat mm. ympäristönsuojelu ja -hoito, ympäristövastuullinen kulutus ja tuotanto, ekotehokas infrastruktuuri ja saastumisen ehkäisy. Sote-opettajan työssä ekologisen näkökulman mukaan toimiminen tarkoittaa ympäristöystävällisiä hankintoja, jos ei pystytä korjaamaan tai uudelleenkäyttämään, huolellista lajittelua esim. neulojen ja ruiskujen suhteen sekä opiskelijoiden kanssa tutustumiskäynneille kulkeminen mahdollisuuksien mukaan kävellen tai pyörällä julkisten ym. kulkuvälineiden sijaan.
Taloudellinen kestävä kehitys antaa perustan koko muulle kestävälle kehitykselle. Se pitää sisällään tasapainoista talouskasvua ilman velkaantumista ja pääomavarantojen ylikuluttamista. Vakaa talous auttaa yhteiskuntaa sopeutumaan maailmantalouden muutoksiin ja selviämään mm. väestön ikääntymisestä ja väestönkasvusta aiheutuvista menoista. Sote-opettajan näkökulmasta taloudellinen kestävä kehitys tulee esille mm. oppilaitosten tilojen tehokkaalla käytöllä, laitteiden korjaamisena uutena ostettavien sijaan sekä kaiken mahdollisen kilpailuttamisena (esim. opiskelijaruokailu). Myös kotimaisten tuotteiden suosiminen on osa taloudellista kestävää kehitystä.
Kulttuurinen kestävä kehitys tuo nykyisessä maailmantilanteessa ensimmäisenä mieleen maahanmuuttajat ja mm. heidän kohteluunsa liittyvät asiat. Kestävässä kulttuurissa hyväksytään ihmisten erilaisuus sekä kunnioitetaan jokaisen ihmisen oikeuksia ja vapauksia. Kestävä kehitys tarkoittaa kuitenkin myös esim. kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilyttämistä, kansanperinteitä ja maisemia. Sote-opettajan työssä tulee vastaan väistämättä myös maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita. Lisäksi mm. lähihoitajat kohtaavat työssään eri kulttuuritaustaisia asiakkaita. Uusista kulttuureista tulevien perinteiden hyväksymisen lisäksi olisi tärkeä muistaa kunnioittaa myös paikallista kulttuuria ja perinteitä.
Sosiaalinen kestävä kehitys pitää sisällään mm. elinympäristön laatuun ja viihtyvyyteen kuuluvia asioita, terveyttä, yleistä hyvinvointia ja elämänlaatua, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia sekä syrjäytymisen ja työttömyyden aiheuttamien ongelmien ehkäisemistä. Valtakunnallisella tasolla sosiaalisen kestävyyden tavoitteena on jokaisen ihmisen riittävä toimeentulo, asianmukainen terveydenhuolto, mahdollisuus koulutukseen ja perusoikeuksien toteutumisen turvaaminen. Sote-opettajan näkökulmasta jo opiskelijoiden saaminen kouluun opiskelemaan ehkäisee syrjäytymistä. Koulumaailmassa tasa-arvoisen kohtelun ja esteettömän oppimisympäristön luominen sekä kiusaamisen ennaltaehkäisy ovat osa myös ammatillisen opettajan arkea. Sote-alan ammateissa työskentelevät ihmiset tekevät töitä myös sosiaalisten ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten kanssa.
Lähteet:
* http://www.ykliitto.fi/yk70v/yk/kehitys/post-2015
* http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030907/1144400396537/1144401190343/1144404388351/1144404560508.html
* luentomuistiinpanot tarjoumapäivästä
Kestävän kehityksen eri määritelmiä yhdistää ajallisuus, eli ne ovat tulevaisuuteen suuntautuneita ja tarkastelevat ei ainoastaan tätä hetkeä vaan myös tulevaisuutta ja tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia.Virallisesti kestävä kehitys jaetaan neljään eri osaan: ekologinen, taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kestävä kehitys.
Ekologinen kestävä kehitys tähtää maapallomme säilymiseen elinkelpoisena vielä kaukana tulevaisuudessakin. Tässä meillä ihmisillä riittääkin opettelemista, sillä nykyisellä käyttäytymisellä ja kulutustottumuksilla on laskettu v. 2020 tarvittavan 1,7 maapalloa luonnonvarojen riittämiseen. Ekologiseen kestävyyteen kuuluvat mm. ympäristönsuojelu ja -hoito, ympäristövastuullinen kulutus ja tuotanto, ekotehokas infrastruktuuri ja saastumisen ehkäisy. Sote-opettajan työssä ekologisen näkökulman mukaan toimiminen tarkoittaa ympäristöystävällisiä hankintoja, jos ei pystytä korjaamaan tai uudelleenkäyttämään, huolellista lajittelua esim. neulojen ja ruiskujen suhteen sekä opiskelijoiden kanssa tutustumiskäynneille kulkeminen mahdollisuuksien mukaan kävellen tai pyörällä julkisten ym. kulkuvälineiden sijaan.
Taloudellinen kestävä kehitys antaa perustan koko muulle kestävälle kehitykselle. Se pitää sisällään tasapainoista talouskasvua ilman velkaantumista ja pääomavarantojen ylikuluttamista. Vakaa talous auttaa yhteiskuntaa sopeutumaan maailmantalouden muutoksiin ja selviämään mm. väestön ikääntymisestä ja väestönkasvusta aiheutuvista menoista. Sote-opettajan näkökulmasta taloudellinen kestävä kehitys tulee esille mm. oppilaitosten tilojen tehokkaalla käytöllä, laitteiden korjaamisena uutena ostettavien sijaan sekä kaiken mahdollisen kilpailuttamisena (esim. opiskelijaruokailu). Myös kotimaisten tuotteiden suosiminen on osa taloudellista kestävää kehitystä.
Kulttuurinen kestävä kehitys tuo nykyisessä maailmantilanteessa ensimmäisenä mieleen maahanmuuttajat ja mm. heidän kohteluunsa liittyvät asiat. Kestävässä kulttuurissa hyväksytään ihmisten erilaisuus sekä kunnioitetaan jokaisen ihmisen oikeuksia ja vapauksia. Kestävä kehitys tarkoittaa kuitenkin myös esim. kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilyttämistä, kansanperinteitä ja maisemia. Sote-opettajan työssä tulee vastaan väistämättä myös maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita. Lisäksi mm. lähihoitajat kohtaavat työssään eri kulttuuritaustaisia asiakkaita. Uusista kulttuureista tulevien perinteiden hyväksymisen lisäksi olisi tärkeä muistaa kunnioittaa myös paikallista kulttuuria ja perinteitä.
Sosiaalinen kestävä kehitys pitää sisällään mm. elinympäristön laatuun ja viihtyvyyteen kuuluvia asioita, terveyttä, yleistä hyvinvointia ja elämänlaatua, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia sekä syrjäytymisen ja työttömyyden aiheuttamien ongelmien ehkäisemistä. Valtakunnallisella tasolla sosiaalisen kestävyyden tavoitteena on jokaisen ihmisen riittävä toimeentulo, asianmukainen terveydenhuolto, mahdollisuus koulutukseen ja perusoikeuksien toteutumisen turvaaminen. Sote-opettajan näkökulmasta jo opiskelijoiden saaminen kouluun opiskelemaan ehkäisee syrjäytymistä. Koulumaailmassa tasa-arvoisen kohtelun ja esteettömän oppimisympäristön luominen sekä kiusaamisen ennaltaehkäisy ovat osa myös ammatillisen opettajan arkea. Sote-alan ammateissa työskentelevät ihmiset tekevät töitä myös sosiaalisten ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten kanssa.
Lähteet:
* http://www.ykliitto.fi/yk70v/yk/kehitys/post-2015
* http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030907/1144400396537/1144401190343/1144404388351/1144404560508.html
* luentomuistiinpanot tarjoumapäivästä
sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
Ammattietiikka ja eettiset periaatteet
Ammattietiikka ja eettiset periaatteet
Paljon olen joutunut miettimään näitäkin aiheita mm. koulunkäynninohjaajan erikoistumisopinnoissa. Välillä tuntuu, että oikeudenmukaisuus ym. termit ovat pelkkää sanahelinää aina siihen saakka, kunnes ilmenee joku ihan oikea case, jonka pohjalta tilannetta joutuu peilaamaan ja miettimään eri valossa. Teoria on monesti eri kuin käytäntö ja raja oikean ja väärän välillä on veteen piirretty viiva.
Opettajan työssä joutuu miettimään vastuunkantamisen rajaa melko usein, varsinkin alakoulun puolella ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Kuka loppujen lopuksi pystyy määrittelemään ja määräämään sen rajan, milloin olet toiminut oikein ja tiettyjen rajojen sisällä, jos kuitenkaan lakia ei ole selvästi rikottu tai varsinaista vahinkoa ei ole tapahtunut?
Nykyaikana saa olla melko tarkkana myös esim. tietosuojan kanssa. Opiskelijoiden asioita puidaan sähköposteissa jonkun verran, tehtävät tulevat arvioitaviksi sähköisenä jne. Itse olen hommannut itselleni jo nyt oman tietokoneen, johon olen muuta perhettä kieltänyt koskemasta.
Oikean toimintatavan löytäminen voi olla joskus vaikeaa ja haastavaa. Omaa asennetta, mielipidettä ja mahdollista turhautumista ei saisi näyttää. Tässä kohtaa kuvaan astuu ammattitaito. Omien asenteiden ja ennakkoluulojen tiedostaminen ja tunnistaminen, asian ylitse meneminen ja tavallaan itsensä tietynlainen etäännyttäminen auttavat varsinaisessa asiassa/ongelmassa pysymistä.
SOTE-alan ihmisenä eettiset periaatteet ja etiikka tuovat ensimmäisenä mieleen vaitiolovelvollisuuden ja salassapidon. Opettajan eettisistä periaatteista tarkemmin OAJ:n eettiset periaatteet- julkaisussa. Myös Comeniuksen vala ohjaa opettajien opetus- ja kasvatustyötä. Opettajan tulevassa ammatissa kuvaan astuu paljon uusia haasteita mm. tekijänoikeusasioiden tiimoilta. Silmille räjähtänyt sosiaalinen media on myös ihan oma lukunsa. On oltava äärimmäisen varovainen julkaisuissaan.
Paljon olen joutunut miettimään näitäkin aiheita mm. koulunkäynninohjaajan erikoistumisopinnoissa. Välillä tuntuu, että oikeudenmukaisuus ym. termit ovat pelkkää sanahelinää aina siihen saakka, kunnes ilmenee joku ihan oikea case, jonka pohjalta tilannetta joutuu peilaamaan ja miettimään eri valossa. Teoria on monesti eri kuin käytäntö ja raja oikean ja väärän välillä on veteen piirretty viiva.
Opettajan työssä joutuu miettimään vastuunkantamisen rajaa melko usein, varsinkin alakoulun puolella ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Kuka loppujen lopuksi pystyy määrittelemään ja määräämään sen rajan, milloin olet toiminut oikein ja tiettyjen rajojen sisällä, jos kuitenkaan lakia ei ole selvästi rikottu tai varsinaista vahinkoa ei ole tapahtunut?
Nykyaikana saa olla melko tarkkana myös esim. tietosuojan kanssa. Opiskelijoiden asioita puidaan sähköposteissa jonkun verran, tehtävät tulevat arvioitaviksi sähköisenä jne. Itse olen hommannut itselleni jo nyt oman tietokoneen, johon olen muuta perhettä kieltänyt koskemasta.
Oikean toimintatavan löytäminen voi olla joskus vaikeaa ja haastavaa. Omaa asennetta, mielipidettä ja mahdollista turhautumista ei saisi näyttää. Tässä kohtaa kuvaan astuu ammattitaito. Omien asenteiden ja ennakkoluulojen tiedostaminen ja tunnistaminen, asian ylitse meneminen ja tavallaan itsensä tietynlainen etäännyttäminen auttavat varsinaisessa asiassa/ongelmassa pysymistä.
SOTE-alan ihmisenä eettiset periaatteet ja etiikka tuovat ensimmäisenä mieleen vaitiolovelvollisuuden ja salassapidon. Opettajan eettisistä periaatteista tarkemmin OAJ:n eettiset periaatteet- julkaisussa. Myös Comeniuksen vala ohjaa opettajien opetus- ja kasvatustyötä. Opettajan tulevassa ammatissa kuvaan astuu paljon uusia haasteita mm. tekijänoikeusasioiden tiimoilta. Silmille räjähtänyt sosiaalinen media on myös ihan oma lukunsa. On oltava äärimmäisen varovainen julkaisuissaan.
Suomalainen koulutusjärjestelmä
Suomalainen koulutusjärjestelmä
Ottamatta kantaa muiden maiden koulutusjärjestelmiin ilman niiden minkäänlaista tuntemusta, tahtoisin silti sanoa, että kyllä koulupolku Suomessa on pitkä! Yleissivistävän oppipolun jälkeen vaihtoehtoja on paljon. Ammatilliseen koulutukseen tulossa oleva reformi pitää meidät kaikki jännityksessä, sillä kaikki ei ole vielä valmista ja uutta tulee vähän väliä. Tämänkeväiseen yhteishakuun reformilla on ollut jo sen verran vaikutusta, että lukioihin on ollut suuret määrät hakijoita samalla, kun ammatillisten oppilaitosten hakijamäärät ovat hieman laskeneet.
Tuleva työsarkani tulee olemaan todennäköisesti näiden 16-kesäisten kanssa. Heidän joukossaan todella laajakirjoinen joukko persoonia erilaisine tavoitteineen. Kuinka moni tuon ikäinen oikeasti tietää, mitä tulevaisuudeltaan haluaa? Ei nykymaailmassa onneksi tarvitsekaan tietää, ammattejahan voi ihmisellä olla useita!
Koulutusjärjestelmään syventyminen sai minut miettimään ja kertaamaan omaa polkuani Suomalaisessa järjestelmässä. Aloitin esikoulussa v. 1982, muuton vuoksi aloitin alakouluni eri paikkakunnalla syksyllä 1983. Yläkouluun siirryin -89 syksyllä, josta jatkoin paikalliseen lukioon 1992. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna -95.
Ensimmäiset ammatilliset opinnot aloitin syksyllä -96 Oulun Seudun Ammattikorkeakoulussa, fysioterapapian suuntautumisvaihtoehdossa, josta valmistuin jouluna -99. Tämän jälkeen olen suorittanut Koulunkäynninohjaajan ammattitutkinnon v. -08 ja siihen liittyen erikoisammattitutkinnon vuonna 2015.
Nyt ollaan tässä, Ammatillisessa Opettajakorkeakoulussa kesällä 2017 ja vakaana aikomuksena ja tavoitteena ammatillisen opettajan tutkintopaperit taskussa keväällä 2018.
Ottamatta kantaa muiden maiden koulutusjärjestelmiin ilman niiden minkäänlaista tuntemusta, tahtoisin silti sanoa, että kyllä koulupolku Suomessa on pitkä! Yleissivistävän oppipolun jälkeen vaihtoehtoja on paljon. Ammatilliseen koulutukseen tulossa oleva reformi pitää meidät kaikki jännityksessä, sillä kaikki ei ole vielä valmista ja uutta tulee vähän väliä. Tämänkeväiseen yhteishakuun reformilla on ollut jo sen verran vaikutusta, että lukioihin on ollut suuret määrät hakijoita samalla, kun ammatillisten oppilaitosten hakijamäärät ovat hieman laskeneet.
Tuleva työsarkani tulee olemaan todennäköisesti näiden 16-kesäisten kanssa. Heidän joukossaan todella laajakirjoinen joukko persoonia erilaisine tavoitteineen. Kuinka moni tuon ikäinen oikeasti tietää, mitä tulevaisuudeltaan haluaa? Ei nykymaailmassa onneksi tarvitsekaan tietää, ammattejahan voi ihmisellä olla useita!
Koulutusjärjestelmään syventyminen sai minut miettimään ja kertaamaan omaa polkuani Suomalaisessa järjestelmässä. Aloitin esikoulussa v. 1982, muuton vuoksi aloitin alakouluni eri paikkakunnalla syksyllä 1983. Yläkouluun siirryin -89 syksyllä, josta jatkoin paikalliseen lukioon 1992. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna -95.
Ensimmäiset ammatilliset opinnot aloitin syksyllä -96 Oulun Seudun Ammattikorkeakoulussa, fysioterapapian suuntautumisvaihtoehdossa, josta valmistuin jouluna -99. Tämän jälkeen olen suorittanut Koulunkäynninohjaajan ammattitutkinnon v. -08 ja siihen liittyen erikoisammattitutkinnon vuonna 2015.
Nyt ollaan tässä, Ammatillisessa Opettajakorkeakoulussa kesällä 2017 ja vakaana aikomuksena ja tavoitteena ammatillisen opettajan tutkintopaperit taskussa keväällä 2018.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Valmista tuli!
Ammatillinen opettaja vm 2018 Toden totta! Esittelin eilen opettajan osaamisen kehittymissuunnitelmani ja se oli viimeinen pisara! Sain ...
