Vertaisarviointiseminaari 2

Jostain kumman syystä useampi henkilö oli poissa opintoihimme kuuluvasta toisesta vertaisarviointipäivästä. Tämä "aiheutti" meille ahkerille läsnäolijoille loistavan tilaisuuden käydä blogejamme läpi kahdessa ryhmässä tuutoreiden vetämissä ryhmissä. Tämän yksilökohtaisempaa ohjausta saanee vain kahdenkeskisessä tapaamisessa! Tuskin koskaan on kolmituntinen vilahtanut näin nopeasti!

Minun ryhmässäni ei kukaan meistä ollut aikaisemmin elämässään pitänyt blogia, osa ei ollut koskaan edes lukenut kenenkään blogia. Ryhmässäni jokainen opiskelija oli hieman erilaisessa vaiheessa bloginsa kanssa menossa. Tästä huolimatta painimme kaikki suurin piirtein samojen haasteiden kanssa. Voisin sanoa, että tässä vaiheessa helpointa on hänellä, joka ei blogin koostamisessa ole vielä välttämättä kovinkaan pitkällä. 

Saimme todella hyviä kommentteja jokainen ja hoksautuksia siitä, miten blogi avautuu ulkopuoliselle lukijalle. Tärkeintä ja haasteellisinta on kirjoitusten linkittäminen oikeisiin kohtiin. Varsinaisissa kirjoituksissa ei kenelläkään ollut valittamista; muistiinpanoja on tarjoumapäivillä tehty kynät ja läppärit sauhuten. Huomio kohdistuikin lähinnä sana- ja lausevalintoihin.

Tästä eteenpäin on minunkin kiinnitettävä huomiota siihen, että kirjoitan tekstit riittävän tiivistetysti ja osittain ehkä myös riittävän erillisinä kirjoituksina liittämisen helpottamiseksi. Päiväkirjamerkinnät voivat olla rentoja luonteeltaan, mutta osaamisen osoittamisen kohtiin tulevien kirjoitusten  on oltava asiallisia. Niissä täytyy myös uskaltaa olla jotain (omaa) mieltä ja tuoda reilusti osaaminen esille. Edelleen täytyy pitää mielessä ja mielellään näkyvillä jatkuvasti arviointikriteerit ja niitä vastaan kirjoittaminen.

Oppiainelähtöinen opetus vs. osaamisperusteinen opetus

Ehkä selkein muutos näissä opinnoissa verrattuna aiempiin opintoihini on muuttuminen osaamisperusteisuuteen. Toki koulunkäynninohjaaja- ja erikoisammattitutkinto-opinnoissani jo jonkin verran hyväksiluettiin aiemmista opinnoista hankittua osaamista. Jo hakuvaiheessa havaitsin merkkejä tämmöisestä, mutta todellisuus selvisi vasta opintojen alettua.

Itse olen peruskouluni käynyt ajalla, jolloin oppiainelähtöisyys oli vahvasti vallalla. Opetus oli hyvin opettajakeskeistä ja esimerkiksi ryhmätöitä ei juurikaan tehty. Kokeita varten luettiin oppikirjasta tietty, ennalta annettu alue. Digitalisaatio astui minun elämääni lukion ensimmäisellä luokalla, jolloin perheeseemme hankittiin ensimmäinen tietokone.

Maailma muuttuu ja sen mukana myös koulun on vastattava entistä tarkemmin myös muuttuvan työelämän haasteisiin. Tämä on yksi suuri syy tulevaan ammatillisen koulutuksen reformiin (1.1.2018). Toki syynä on myös oppimiskäsitysten muuttuminen ja kasvatustieteellisen tiedon lisääntyminen. Valtakunnallisella tasolla reformin tavoitteena on suomalaisen koulutusjärjestelmän tehostaminen ja laadullinen parantaminen.

Osaamisperusteisessa opetuksessa panostetaan yksilölähtöiseen opetukseen. Kaikki opiskelijan aiemmin hankkima tietotaito katsotaan eduksi ja pyritään näin poistamaan eri koulutusten mahdollisia päällekkäisyyksiä. Osaamisperusteinen opetus huomioi myös entiseen opetustyyliin verrattuna paremmin erilaisia oppimisympäristöjä sekä erilaisia tapoja oppia.

Opettajan työssä muutos osaamisperusteiseen opetukseen näkyy mm. muuttuvissa osaamistavoitteissa sekä arviointikriteereissä. Helposti voisi virheellisesti ajatella, että mihin sitä opettajaa sitten enää tarvitaan? Paljoonkin! Opettajan rooli opintojen ohjaajana korostuu ja henkilökohtaisen opetuksen ja ohjauksen määrä lisääntyy/mahdollistuu.

Pedagoginen käsikirjoitus

Pedagoginen käsikirjoitus on eräänlainen asiakirja, apuväline opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Siinä tuodaan esille, miten opettaja ottaa huomioon sekä opiskelijan että omaa toimintaansa opintojakson aikana. Käsikirjoitukseen sisällytetään myös oppisen tukemiseen liittyvät asiat.

Netistä löytyy paljon apua pedagogisen käsikirjoituksen fyysiseen tekemiseen. Aloittelevan ammatillisen opettajan näkökulmasta nämä helpottavat suuresti ensimmäisen opintojakson hahmottamista ja suunnittelua. Seuraavan koonnin olen tehnyt näiden lähteiden pohjalta:

http://jml.kapsi.fi/jussi/2014/03/05/pedagoginen-kasikirjoitus-ja-kurssin-suunnittelu/

http://blogs.helsinki.fi/sulop2012/files/2012/01/SULOP_tyopaja4_kalvot_09032012.pdf

https://wiki.lamk.fi/pages/viewpage.action?pageId=44634609


Opintojakson suunnittelu eli pedagoginen käsikirjoitus aloitetaan tutustumalla opetussuunnitelmaan. Sen pohjalta määritellään osaamistavoitteet. Tavoitteiden pohjalta muodostuu teemoja, joista koostetaan ydinainesanalyysi. Tämän avulla saadaan opintojaksolle tarkentunut sisältö, jota verrataan opetukselle annettuun aikaresurssiin sekä opiskelijalle kaavailtuun työmäärään. Tässä vaiheessa mietitään kurssin materiaali- ja lähdeluetteloa.

Seuraavassa vaiheessa mietitään tarkemmin opetusmenetelmiä, opetusympäristöä ja opiskelijoille annettavia oppimistehtäviä. Mietitään, miten opiskelijat oppivat parhaiten tavoiteltavat asiat. Lisäksi mietitään ohjauksen tarvetta; missä vaiheessa, minkä verran on varattu aikaa, ohjauksen tavoite jne. Halutessaan ja/tai mahdollisuuksien mukaan opettaja voi kerätä opiskelijaryhmästään kohderyhmäanalyysin lähtötason selvittämistä varten. Toki opiskelijaryhmästä saa tietoa myös muilta heitä opettavilta.

Myös arviointia tulee miettiä etukäteen. Arviointi tapahtuu arviointikriteerien pohjalta ja on hyvä miettiä kuka arvioi, mitä arvioidaan ja miten arviointi kohdennetaan. Toki jatkuvaa arviointia ja palautetta tulee koko opintojakson aikana kerätä itsearvioinnin ja vertaisarvioinnin kautta sekä mahdollisten harjoittelujaksojen aikana työelämän arvioijilta. Opettajan oman työn kehittämisen kannalta on välttämätöntä kerätä opiskelijoilta myös koko opintojaksoa käsittelevä arviointi ja palaute.

On tärkeää huomioida pedagogisessa käsikirjoituksessa myös opintojakson sisältöjen, tavoitteiden, arvioinnin jne. näkyminen ja niiden esitteleminen myös opiskelijoille. Mitä yksityiskohtaisemmin pedagogisen käsikirjoituksen tekee, sitä paremmin se tarjoaa apuvälineitä opintojakson aikana opiskelijan oppimisprosessin tueksi. Myös mahdollisiin ongelmiin on helpompi puuttua ja tehdä tarvittavat muutokset jo opintojakson aikana.

Opetuksen suunnittelu ja ydinainesanalyysi

Opiskelijan oppimisprosessin sisällä pitäisi saada strukturoidusti kulkemaan opetuksen punainen lanka eli suunnitelma, joka on mielestäni laadukkaan ja onnistuneen opetuksen ydin. Jokainen opettaja työstää omia suunnitelmiaan kukin omalla tyylillään. Minä kuitenkin koen tulevana, aloittelevana opettajana, että oman työn takana on hyvä olla selkeää faktatietoa ja jokin hyväksi havaittu (pedagogisesti hyväksytty) menetelmä. Tällaiselta vaikutti mm. nämä lähipäivässä saamamme mainiot eväät suunnitteluun liittyen.

Linjakas opetus- termin mukaan suunnittelu koostuu neljästä vaiheesta:

1. Oppimistavoitteiden täsmällinen määrittely
2. Opetettavan aineksen ja sisällön valinta
3. Oppimisen arviointikeinojen valinta
4. Opetusmenetelmien valinta

Muistutan itseäni tässä vaiheessa, että tavoitteiden määrittely ja arviointi lähtevät opetussuunnitelmasta ja osaamistavoitteista, sisältö ruoditaan ydinainesanalyysillä ja opetusmenetelmät valitaan opetettavan asian ja opiskelijaryhmän edun mukaisesti opittavaa asiaa tukien.

YDINAINESANALYYSI

Digitalisoituminen on tuonut tullessaan paljon hyvää. Opettamisen kannalta katsottuna se on todennäköisesti lisännyt opettajien työmäärää opetettavan asian ytimen löytämisessä. Google-haulla löytää lähes asiaan kuin asiaan tuhansia, jopa miljoonia viitteitä. Ydinainesanalyysin tarkoituksena on pilkkoa opetettava asiakokonaisuus esim. kolmeen osaan. Pilkkomisen taustalla on opintojaksolle määritetyt osaamistavoitteet. Lisäksi analyysin taustalla vaikuttaa opettajalle annetun kurssin  aikaresurssi. Lähiopetuspäivänä meille esiteltiin malli, jossa ydinainesanalyysi tehtiin kolmeen osaan jakamalla. Nämä osat ovat ydinaines, täydentävä tieto ja erityistietämys.

Ydinaines sisältää välttämättömät ja kaikista oleellisimmat tiedot, taidot, mallit, perusteet jne. , joiden opettamiseen ja sisäistämiseen olisi käytettävä suurin osa opetukselle varatusta ajasta. Ydinaineksen osaaminen on välttämätöntä uuden tiedon oppimiselle.

Täydentävä tieto antaa jonkun verran lisätietoa, tarkennuksia ja  syventää oppimista. Tässä sisällössä mietitään jo opitun soveltamista käytäntöön. Täydentävässä tiedossa voi silti olla tärkeitä ja oleellisiakin asioita, jotka vaan aikaresurssin vuoksi on rajattu ydinasioiden ulkopuolelle.

Erityistietämys sisältää jo niin spesifiä tietoa, että siitä voisi tehdä jo oman esim. valinnaisten aineiden kurssin. Opettaja voi myös oman harrastuneisuuden pohjalta esittää erityistietämystä opittavasta asiasta.

Jestas sentään, mikä päivä!

Taisipa tulla tämän syksyn ja luultavasti koko opiskeluajan massiivisin tietopläjäys yhdellä kertaa! Olin illalla aivan tyrmässä! Onneksi on tämä blogi, johon voi ajatuksiaan ja tuntemuksiaan heti tuoreeltaan avata, ennenkuin alkaa tarkemman prosessoinnin. 

Yksi asia, joka räjäytti tajunnan yli muiden, oli suunnittelu. Toki sen olen jo työelämässä, koulutuksissa, opinnoissa jne. ennenkin tiennyt, mutta nyt tulevassa opettajan työssä sen merkitys korostuu tavalla, joka melkein ylittää ymmärryksen. Väitän pystyväni menemään milloin vaan ohjaamaan keppijumppatuokion tai venyttelytuokion lähes valmistautumatta milloin vaan. Mutta opetustuokion, saatikka kokonaisen opintojakson vetäminen tuntuu tällä hetkellä Mount Everestiltä, Mission Impossible.

Ydinainesanalyysi täydentävine tietoineen ja erityistietämyksineen ei oikein täydellisesti avautunut minulle hiihtoa "avaamalla". Olisin totisesti kaivannut tähän aiheeseen ihka oikean opsin ja sieltä jonkun osion, konkreettisemman, oikeaan opetustilanteeseen liittyvän aiheen. 

Tällä hetkellä koen hallitsevani muutamia opetusmenetelmiä ja arvioinnistakin olen jonkun verran kärryillä. Ainoa, joka tuntuu edelleen haastavalta on tavoitteiden määrittely ja sisällön valinta. Toivon todellakin opetusharjoitteluun mennessä tämänkin asian selkiintyvän minulle. Mutta totta tosiaan viimeistään siellä!

Kermana kakun päällä, kuten tuutorimme asian ilmaisivat, saimme tietää, että seuraavilla opetuskerroilla "mahdollisesti" tehdäänkin aamulla vähän erilainen työnjako... Vedämme nimittäin hatusta ohjauskertamme aiheen, joka saattaa siis olla täysin jonkun toisen tiimin suunnittelema! Aikaa valmistautumiseen 20 min. Hirvittää! Mutta toisaalta tämmöinen tilanne on niin läheltä arkea, että ei saisi tulla yllätyksenä.

Oli järkyttävää kuulla myös, että opetuskertoja jäljellä viisi! Siis enää viisi! Vain ja ainoastaan viisi! Nyt täytyy alkaa tosissaan miettimään mm. opetusmenetelmistä ne, joita haluaa vielä kokeilla. Ja Power Pointin käyttöä tulee vähentää ja vuorovaikutusta lisätä. 

Oppimiskäsityksistä

Nyt opettajaopintojen myötä aiemmin pelkkinä sanoina ja termeinä esiin tulleet asiat alkavat pikku hiljaa elää uudenlaista elämää minunkin mielessäni. Kasvatustieteeseen ja psykologiaan perustuvat ilmiöt alkavat jäsentymään oppimisen opettamisen kannalta. Olen ehkä joskus miettinyt, että onko opetuksen teoriapohja pelkkää sanahelinää. Nyt alan enemmän ja enemmän ymmärtämään, että juuri tuosta teoriasta saan tukea opettajan työssä (tulevaisuudessa) tekemilleni valinnoille.

Oppimisteorioiden taustalla on aina kulloisenkin aikakauden ajatus ja käsitys siitä, miten ihminen oppii. Kasvatustieteessä tunnustetaan vielä nykyäänkin kolmea pääoppimisteoriaa, joiden väliset rajat ovat toki häilyviä. Myös uusimmissa teorioissa (mm. LAB, flipped classroom) on tuttuja yhtymäkohtia vanhoihin, aiempiin malleihin.

Yksi vanhimmista oppimiskäsityksistä lienee behaviorismi, johon ensimmäisen kerran olen törmännyt lukiossa psykologian kurssilla. Pavlovin kuolaavat koirat ovat muistilokeroissa vielä tänäkin päivänä. Nykykäsitys oppimisesta on hyvinkin erilainen jo pelkästään siltä kannalta, mikä oppijan rooli oppimistilanteissa on. Toki behavioristinen palkkio-rangaistusajattelu puoltaa paikkaansa edelleenkin tietyissä tilanteissa.

Behaviorismin ajoista eteenpäin oppimiskäsityksessä on muuttunut oppijan roolin lisäksi opettajan merkitys. Opettajajohtoisesta oppimisesta ollaan edetty osaamisperusteiseen oppimiseen, jossa opiskelija kantaa vastuun omasta oppimisestaan, opettajan toimiessa "sivusta seuraajana", mutta kuitenkin läsnäolevana ja saatavilla tarpeen tullen.

Behaviorismiin liittyvän mallioppimisen tunnistan omalla opinpolullani. Aktiiviseen käyttöön on kyllä tarttunut lähipäivinä esille tulleita "lentäviä lauseita" ym. Omalla koulutaipaleellani on enimmäkseen ollut opettajajohtoista työskentelyä kognitiivisen oppimiskäsityksen ohjaamana. Toisaalta ajattelen, että sote-puolen opettajana humanistinen lähestymistapakaan ei välttämättä huono lähtökohta olisi. Sote-puolen ammatit kuitenkin ovat ihmisläheistä työtä, jossa vuorovaikutus on suuressa roolissa ja ehkä kuitenkin osittain myös ongelmalähtöistä työtä. 

Itse olen sitä mieltä, että ihminen on kehuvetoinen. Vaikka kokemukseni koulumaailmasta on perusopetuksesta, alakoulun oppilaiden keskuudesta, olen varma, että kannustus, kehuminen ja palkitseminen motivoivat vielä aikuisiälläkin. Omaan työhöni haluaisin ottaa tämän palkkio-osion behaviorismista. Haluaisin opetella käyttämäään aktiivisesti opiskelijoita kehuvaa työotetta. Eräässä koulutuksesssa esiteltiin tapa/tyyli, jossa opettajalla on taskussaan (kasvava) määrä x pieniä kiviä tai muita pieniä esineitä. Jokaisen opettajan antaman suullisen kehun jälkeen hän siirtää esineen toiseen taskuun. Oppitunnin (tai alussa vaikka kokonaisen työpäivän) tavoite on, että esineet vaihtuvat kokonaisuudessaan toiseen taskuun. Kokeilkaapa työelämässä tällä hetkellä olevat!

Oma oppimiskäsitykseni noudattelee pääosin kuitenkin konstruktivismin nykykäsitystä. Ajattelen vahvasti niin, että tietoa ei voi toisen päähän kaataa, vaan uuden tiedon prosessointi ja omaksuminen on opiskelijan itsensä tehtävä. En myöskään kannata asioiden ulkoa opettelua. Uusi asia täytyy ymmärtää, jotta sen oppii ja omaksuu osaksi arkea. Koen myös, että opiskelijoilla on oikeus mennä "omaa polkua" kohti tavoitteita ja oppimiskriteereitä. Työtä oppii tekemällä. 

Mielestäni opettaja ei voi, eikä kannata, käyttää omassa opetuksessaan pelkästään jotain tiettyä kaavaa. Opiskelijat ovat erilaisia, opintokokonaisuudet ovat vaihtelevia ja oppimisympäristöt ovat viime vuosina digitalisoituneet, puhumattakaan ammatillisen koulutuksen reformista, joka ensi vuoden alusta sekoittaa pakkaa omalta osaltaan. Opettajan täytyy olla tuntosarvet koholla koko ajan sekä olla kykeneväinen ja valmis muuttamaan opetuksen suunnitelmia jopa täysin eri oppimiskäsityksen lähtökohdista.  

Lähde: http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/

Asiakirjaviidakko ja lakipykäläsuo

Niin kauan kuin minä olen koulumaailmassa työskennellyt, olen oppinut sen, että opetussuunnitelma on opettajan "raamattu". Sen on täytynyt löytyä tulostettuna jostain koulun uumenista ja nykyisin mahtaa jo oppilaitosten introista löytyä nopeimmin. Olen ymmärtänyt myös sen, että tuo (valtavan paksu) asiakirja on ns. ylemmältä taholta toimitettu. Ehkä nyt olisi aika tutustua siihen vähän perusteellisemmin.

Pahnanpohjimmaisena suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ovat lait ja asetukset. Jokaista kouluastetta varten on laadittu oma lakinsa aina esiopetuksesta lähtien. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä myös ammatillista koulutusta koskeva laki muuttuu 1.1.2018 lähtien ja se on jo nähtävillä http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980631.

Opettajan työtä ohjavia lakeja ja asetuksia on todella paljon, joissain ammateissa jopa tuhansittain, kuten lähipäivällä opimme esim. autonkuljettajaa koskevia lakeja tienpäällä olevan 5800. Lait sisältävät mm. koulutuksen järjestäjää koskevia määräyksiä, opettajien ja opiskelijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia, työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyviä ohjeistuksia jne.

Opetussuunnitelma on yksinkertaisesti suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Suomen koulujärjestelmässä Opetushallitus on se instanssi, joka vastaa opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteista. Opetuksen täytyy jokaisella opintoasteella olla opetushallituksen hyväksymää. Tämä on siis virallinen määräys, jolla pyritään takaamaan kaikille opiskelijoille laadukasta, tasavertaista ja valtakunnallisesti yhdenmukaista opetusta. Opetussuunnitelma sisältää myös opiskelijan (kaikenlaista) kiusaamista ehkäisevän toiminnan ohjeet. Ammatillisen koulutuksen lait ja luvat tulevat opetus-ja kulttuuriministeriöstä.

Opetussuunnitelmasta pystyy tarvittaessa poikkeamaan esim. terveydellisen tai oppimiseen liittyvän vaikeuden takia. Tällöin opiskelijalle laaditaan HOJKS eli henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Perinteisestä suunnitelmasta voidaan poiketa myös, mikäli opiskelija pystyy osoittamaan jo olemassaolevaa osaamista. Tämä asiakirja on nimeltään HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma. Tähän suuntaan ollaan enemmän ja enemmän menossa, että jo opintojen alkuvaiheessa opiskelija itse arvioi omaa osaamistaan ja tarpeitaan.

Opetussuunnitelman sisällä oppilaitokset tekevät omia opetus- ja kurssisuunnitelmia. Nämä asiakirjat raamittavat opettajan tekemää varsinaista opetustyötä. Lisäksi oppilaitokset vastaavat työharjoitteluun liittyvistä asiakirjoista yhdessä työelämäedustajan kanssa. Yksi tärkeä sisältö näissä on opiskelijan arviointiin liittyvät kriteerit sen lisäksi, että arviointia koskevat säännökset on erikseen.

Opetussuunnitelmien lisäksi koulut ja oppilaitokset voivat itsenäisesti, annettujen rajojen puitteissa tuottaa omia opinto-oppaita. Ne uudistuvat yleensä lukuvuosittain ja niihin kerätään aina ajankohtaiset ja voimassaolevat koulutusalat sekä niiden omat opetussuunnitelmat tutkintovaatimuksineen.

Turvallisuuskansio on myös yksi opettajan työtä ohjaavista asiakirjoista.  Sieltä löytyy tarkennettuna oppilaitoskohtaisia tietoja itse rakennukseen liittyen. Lisäksi turvallisuuskansiossa oli hyvä olla toimintaohjeita  mm. työturvallisuuteen ja työsuojeluun, pelastautumiseen, ennaltaehkäisyyn ja kriisitilanteisiin liittyen.

Mielestäni yksi haastavimmista asioista opettajan työssä ovat tekijänoikeudet. Helposti ajattelee, että digitalisaation myötä esim. kopiointia koskevat määräykset ovat "helpottaneet", kun paperia on vähemmän. Totuus on kuitenkin toinen. Sähköisiä opetusmateriaaleja varten on omat ohjeistuksensa mm. netistä löytyvien kuvien käytöstä. Myös oman materiaalin kanssa on oltava tarkkana, mitä siitä julkiseen levitykseen laittaa. On tärkeää osata neuvoa, ohjata ja opastaa myös opiskelijoita omissa tehtävissään toisten materiaalin käyttöön liittyvistä rajoituksista.

Henkilökohtaisesti olen tutustunut näihin tekijänoikeusasioihin vasta erittäin pintapuolisesti. Olen kuitenkin varma, että jossain vaiheessa, ehkä jo opetusharjoittelussa jokin konkreettinen tilanne tulee eteen. Tiedän kuitenkin, mistä apua löytyy tähän asiaan liittyen: https://operight.fi/.

Viime aikoina olen huolestuneena seurannut sivusta keskustelua liittyen fysioterapeuttiopiskelijoiden kädentaitoihin. Osassa maatamme ammatinharjoittajat ja/tai pienet hoitolaitokset eivät halua ottaa enää ft-opiskelijoita harjoitteluun "tahraamaan" hoitolaitoksen mainetta olemattomilla perustaidoilla. Olisi todella mielenkiintoista pureutua tämän ongelman todelliseen ytimeen ja tietysti tutkia ja perehtyä tarkemmin faktatietoihin. Tottahan on, että kädentaitoja ei opi kirjoja lukemalla vaan nimenomaan tekemällä. Mielenkiintoista tulee myös olemaan se, vaikuttaako tuleva reformi tuntijakoon millään lailla ts. kohdentuuko opetus jatkossa yhtään enemmän käytännön harjoituksiin. Muistan itse, että alkuvaiheessa opintoja tietysti näpelöidään oman perheen jäsenet ja opiskelukaverit, mutta kouluopetuksen ulkopuolinen aktiivisuus ja omatoimisuus on opiskelijan omasta motivaatiosta ja viitseliäisyydestä riippuvainen.

Teknikko-tiimin esiintuoma yhteistyö työelämän edustajien kanssa liittyen erään oppilaitoksen opetussunnitelmaan vaikutti erittäin järkevältä ja kannattavalta. Työelämän edustaja nimittäin tietää luultavasti jopa opettajaa paremmin aina kulloisenkin tilanteen työrintamalla, mitä siellä vaaditaan. Aiempaan viitaten, olisi hienoa, jos pääsisin itse jossakin vaiheessa opettamaan ft-opiskelijoita. Minulla on paljon ft-kollegoita mm. Oulun alueella yksityisinä ammatinharjoittajina, joilta haluaisin tiedustella Oulun alueen ft-opiskelijoiden kädentaitojen tilannetta.

Opettajan työtä ohjavaa lakien ja asetusten määrää ei kukaan pysty eikä kykene osaamaan ulkoa. Mielestäni tärkeintä on, että tietää ja ymmärtää päälinjat:
- opettamista säätelee virallinen taho ja mm. heidän laatuvaatimuksiin on pystyttävä
- oppilaitoksilla on omat säännöksensä ja käytäntönsä, joista pitää olla tietoinen
- opettajalla on työssään vaatimuksia, mutta myös oikeuksia, joista on hyvä tietää (mm. työajat, työturvallisuus)
- opiskelijoiden työlle on myös sekä velvotteita että vaatimuksia
- kukaan ei ole seppä syntyessään ja kysyvä ei tieltä eksy!

Palauteosaaminen

Koen tämän palauteosaamisen henkilökohtaisesti niin tärkeäksi, että halusin tehdä siitä ihan oman kirjoituksen. Taustalla vaikuttavat omat palautteen saamiseen liittyvät kokemukseni. Olen aiemmissa opinnoissani ja työssäni tottunut olemaan ihmisten edessä, ohjaamaan ryhmiä, juontamaan pienimuotoisia tilaisuuksia ja esittelemään oppimistehtäviä. Yhteistä näille kaikille on se, että palaute on ollut sangen positiivista. Jopa fysioterapeuttiopiskeluaikana liikunnan didaktiikan ohjaustuokion palaute suorastaan tulvi hunajaa, vaikka töitä sen tuokion eteen ei taidettu tehdä lainkaan, vedettiin ns. lonkalta. Silloin jurppi! Ja niin paljon, että vieläkin sen tilanteen ja tunteen muistan.

Ihminen on kehuvetoinen, niin sanotaan ja tottahan toki kehut tuntuvat mukavalta. Tässäpä tuleekin pieni ristiriita; jos et itse koe onnistuneesi täysin ja esiintymistäsi hehkutetaan, mitä siitä opit? Itse koen olevani jonkin asteen perfektionisti, sillä, jos unohdan esityksessäni sanoa jonkun asian, en ole onnistunut täysin. Tämä siitäkin huolimatta, että kuuntelijat tuskin tiesivät, mitä minun olisi kuulunut vielä sanoa. Ja, koskaan ei kukaan ihminen ole täydellinen missään asiassa, aina on varaa parantaa! Vaikka ne asiat olisivatkin pienen pieniä.

Minä itse haluaisin tässä vaiheessa opintoja saada palautetta ihan fyysiseen esiintymiseeni liittyen; onko minulla piilomaneereita, toistanko jotain täytesanaa, änkytänkö, väriseekö ääneni, vaikutanko osaavani asian, josta puhun jne. Toki tulevassa opettajan työssä se fyysinen esiintyminen ei ehkä kuitenkaan se tärkein tekijä opetustilanteen onnistumisen kannalta olekaan.  Jos tässä vaiheessa saisi kuitenkin jo siihen liittyen palautetta, sitä ei tarvitsisi sitten enää oikeiden opiskelijoiden edessä miettiä, korkeintaan harjoitella "huonoista tavoista" eroon. Mutta uskottava ja mielellään varma täytyy olla!

Haluan myös itse tästä eteenpäin haastaa itseni antaessani toisille palautetta. On se vaan niin helppoa valita asteikolta joku numero perustelematta sitä sen kummemmin tai todeta lakonisesti: ihan hyvä! Tähän haluan muutoksen ja lupaan tästä eteenpäin miettiä antamaani palautetta tarkemmin. Yritän löytää niitä parantamisehdotuksia ja sopivaa kritiikkiä. Toki positiivistakin voi ja pitää sanoa, kun se oikeasti on paikallaan.  Toisen ihmisen kehuminen ei ole itseltä ja omasta osaamisesta, tai arvokkuudesta pois. Edessä taitaa olla synonyymisanakirjan ulkoa opetteleminen, etteivät opiskelijaraukat saa identtisiä sanavalintoja tehtäviinsä!

Omassa opetustuokiossamme kokeilimme ensimmäistä kertaa suullista palautetta. Sitä ei ole kertaakaan kukaan muukaan kokeillut näiden opintojen aikana. Keräsimme palautteen henkilökohtaisesti kolmelta pienryhmältä, joissa työskentelimme.  Ja voin sanoa, että oli aivan todella hyvä kokeilu! Saimme niin paljon hyvää ja rakentavaa sekä kehittävää palautetta perusteluineen. En usko, että olisimme osanneet missään lomakkeessa tällaisia asioita edes kysyä. Palautteet olisivat myös saattaneet jäädä ihmettelyn aiheeksi, emmekä olisi osanneet välttämättä liittää niitä oikeaan asiaan.

Saimme erittäin arvokasta palautetta mm. käyttämiimme dioihin liittyen. Niihin olisi kaivattu numerointia, joka olisi toistunut sitten oppimismonisteen/ mind map- kaavion kanssa. Myös mind map- menetelmän käyttöön olisi kaivattu tarkempaa perehdytystä. Lisäksi saimme palautetta liittyen diojen fontti- ja kirjasinvalintaan. Mahdollisimman selkeä tyyli ilman koukeroita! Näin migreeniin taipuvaisten henkilöiden ei tarvitse arpoa näkeekö sahalaitaa! 😊 Opetustuokio muuten oli onnistunut yleisarvosana 4 (asteikolla 1-5); omakohtaisten esimerkkien käyttöä kehuttiin, tutkimustuloksiin viittauksia kehuttiin, työnjako oli selkeä jne. Mielestäni tämä oli oppimisen kannalta paras palaute tähän mennessä!

Suullinen palaute kerättiin manuaalisesti.

Haluaisin tähän vielä lisätä eron palautteen ja arvioinnin välillä. Palaute on kahden ihmisen välillä tapahtuvaa neutraalia näkemysten vaihtoa, havaintojen esiin tuomista ja oman näkökulman esittämistä. Arviointiin sen sijaan liittyy aina arviointikriteerit. Mitä selkeämmät ja helpommat kriteerit ovat, sitä luotettavampaa ja oikeudenmukaisempaa arviointi on. (Kupias P. & Koski M. Hyvä kouluttaja 2012)

Oppimisprosessi

Oppimisprosessi ja sen laadullisuus olivat meidän tiimimme aihe lähipäivänä. Oppimisprosessi sinällään oli ihan helppo nakki, mutta jostain syystä tuo laatu ja oppijan näkökulma tekivät aiheesta haastavan.

Oppimisprosessia kuvaavia kaaviota voi rehellisesti sanoa olevan "maailma pullollaan". Lähipäivän opetustuokiota varten teimme meidän oman, tiivistetyn oppimisprosessikaavion. Mielestäni tätä ajatusmallia voi soveltaa alalle kuin alalle. Engeströmin vanha malli (vuodelta 1984) täydellisen oppimisen prosessista puhutteli minua henkilökohtaisesti

Oppimisprosessin lähtökohta ja alin taso on motivaatio. Oppimisen ovi on sisältäpäin suljettu- on joku viisas joskus todennut ja sanonta pitää harvinaisen hyvin paikkaansa. Opettaja/kouluttaja voi tehdä vaikka minkälaisia taikatemppuja houkutellakseen oppijaa avaamaan oven. Sisäinen motivaatio on lopulta se, mikä oppijan saa joko innostumaan tai luovuttamaan. Tässä lienee opettajan työn haasteellisin osuus; saada jokainen oppitunti alkamaan innostavasti, motivoivasti, houkuttelevasti jne.

Ihmisellä on Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin mukaan kolme perustarvetta: omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys.  Näiden perustarpeiden varaan ja ympärille rakentuu ihmisen sisäinen motivaatio. Oppimisprosessin eri vaiheissa näiden osa-aluiden tiedostaminen ja vahvistaminen edesauttavat oppimista.

Motivoitumisen jälkeen alkaa orientoitumisvaihe. Siihen kuuluvat mm. tavoitteiden määrittäminen, kokonaiskuvan hahmottaminen, aiemman osaamisen tiedostaminen ja omien oppimistarpeiden määrittely. Apuna näissä toimivat koulutukselle laaditut osaamistavoitteet.

Varsinaisen oppimisen vaiheessa vuorottelevat sisäistäminen ja ulkoistaminen. Tähän vaiheeseen kuuluvat myös opetusharjoittelut. Uutta opitaan vanhan, jo olemassaolevan tiedon päälle. Tietoa päästään myös soveltamaan käytäntöön; kritiikki ja kyseenalaistaminen liittyvät tiiviisti oppimisprosessiin. Tässä vaiheessa jo tehdään opitun pohdintaa ja reflektoidaan omaa osaamista. Vuorovaikutus ja yhteistyö opiskelijoiden keskuudessa myös isossa roolissa.

Oppimisprosessin viimeisessä vaiheessa korostuu palautteen merkitys. Koska oppiminen on aina jonkun tietynlaisen osaamisen saavuttamista ja se tähtää ammatilliseen kasvuun, on oleellista suhteuttaa oppimista alkuvaiheessa määritettyihin tavoitteisiin. Ilman palautetta ihminen ei voi peilata omaa toimintaansa ja oppia virheistä. Oppimisprosessin aikana palaute tulee opettajilta ja opiskelijatovereilta. Palautteen antamista ja sen vastaanottamista on erittäin tärkeä harjoitella.

Palaute itsessään ei vie oppimista eteenpäin, vaan se vaatii opiskelijalta itseltään reflektointitaitoja, joiden avulla palaute prosessoidaan ja heijastetaan omaan osaamiseen. Oppimisprosessia edesauttaa koko prosessin dokumentointi esim. oppimispäiväkirjan tai blogin avulla. Laajemmassa mittakaavassa portfolio tuo omaa osaamista vielä enemmän ja tarkemmin esille. Oppimisprosessin huolellinen arviointi auttaa myös suuntaamaan tulevaisuuden koulutustarpeita.

Vaikka oppiminen tuskin koskaan etenee minkään yksittäisen kaavion mukaisesti, on mielestäni erittäin hyödyllistä kuitenkin teoriassa pitää mielessä oppimisen vaiheittaisuus. Omassa tulevassa työssäni haluaisin olla motivoiva ja innostava, työelämälähtöinen opettaja. Haluan ottaa käyttöön myös oppimisprosessin dokumentoinnin apuvälineitä. Blogin kirjoittamisen olen jo nyt nähnyt vahvuutena. Oppimispäiväkirjan pitämistä olen aiemmin psykiatrisella osastolla harjoittelussa ollessa kokeillut. Opiskelijan työhön liittyy aina myös sitä itsenäistä työskentelyä, niin on helpottavaa avata edes aivonsa jonnekin, jos asioita ei heti pysty puhumaan kenellekään toiselle auki. 

Kesäopiskelujen saldo + kasvatustiedettä

Palaveri pidetty ja täytyy kyllä sanoa, että ylitti odotukset. Olen edennyt opinnoissani melko rivakkaan tahtiin. Parasta tässä on se, että en itse vielä edes tiedä/tajua/osaa arvostaa kaikkea blogiin kirjoittamaani. Täällä on tuutorin mukaan paljon osaamisen osoittamiseen soveltuvaa tekstiä! Minun pitää vaan itse osata ne sieltä poimia HOPS:n koontisivulle. Siinäpä se haaste onkin! Toinen uusi asia oli se, että tästä eteenpäin kannattaa blogin tekstejä rakentaa myös osaamistavoitteita ja arviointikriteereitä silmälläpitäen. Sitä en ole tähän saakka kirjoituksissani osannut ajatella.

Kasvatustieteen opinnot vaikuttavat ennakko-oletuksistani poiketen erittäin lupaavilta! Pääsin jälleen osaksi tiimiä. Tällä kertaa meitä on kolme naista ja täytyy kyllä sanoa, että tähän tiimiin luotan ja paljon! Toki edessä on melko paljon työtä, mutta rima ei ole niin älyttömän korkealla kuin pelkäsin. Lisäksi motivaatio ja opintoihin sitoutuminen tuntuivat meillä kaikilla olevan suunnilleen samansuuntaisia.

Teimme pikamaratonin kasvatustieteen laajan kentän läpi ja mieleni avartui jo tässä vaiheessa sen verran, että kasvatustieteessä tutkitaan jo olemassaolevia ilmiöitä ja pyritään selittämään / ymmärtämään niitä, ei keksitä enää mitään uutta. On aika alkaa pikkuhiljaa miettimään omallekin tulevalle työlle teoriapohjaa. Omaksi aihealueeksemme valikoitui kasvatuspsykologia. Myös didaktiikka ja erityispedagogiikka vaikuttivat mielenkiintoisilta.

Näissäkin opinnoissa harjoittelemme jo tulevaa AMo:n työtä varten erilaisia asioita, kuten palautteen antamista ja vastaanottamista, aikataulutusta, opetusmenetelmistä uutena tulee väittely jne. Olin jotenkin luullut, että tämä osio olisi teoreettisempi, jollain tavalla "irrallaan" arjesta eikä niin konkreettisesti liitettävissä opettajan perustyöhön. En tiedä miksi näin oletin, mutta olen erittäin tyytyväinen kurssin sisältöön ja toteutustapaan. Ainoa epäilyttävä asia on nämä verkon kautta tapahtuvat opetustilanteet. Minulla vaan on niin huonot kokemukset yhteyksien toimivuudesta jne.

Turvallisuusosaaminen 2: Lait ja dokumentit

2.1. Pelastuslain tehtävä on turvata, vähentää ja ennaltaehkäistä kaikenlaisia onnettomuuksia. Tämän lisäksi, onnettomuuden sattuessa laki velvoittaa pelastamaan ihmiset, turvaamaan keskeisimmät toiminnot ja onnettomuuden seurauksien rajaamiseen. Pelastuslain yleinen velvoite koskee kaikkia ihmisiä. Se ohjaa ihmisiä toimimaan huolellisesti, onnettomuuksia välttäen ja mahdollisen onnettomuuden sattuessa hälyttämään paikalle apua ja mahdollisuuksien mukaan auttamaan hätään joutuneita. Oppilaitoksissa on rakennuksen haltijan vastuulla asianmukaiset poistumis- ja pelastautumistiet. Tilojen käyttäjien velvollisuus on perehtyä, miten rakennuksessa toimitaan onnettomuuden sattuessa.

Oppilaitoksen pelastussuunnitelma perustuu pelastuslakiin, joka määrää tekemään pelastussuunnitelman. Sen on sisällettävä ainakin seuraavat asiat: vaara- ja riskikartoitus ennaltaehkäisevine toimenpiteineen, käytössä olevien tilojen turvallisuusjärjestelyt, käyttäjille annetut toimintaohjeet onnettomuus- ja vaaratilanteiden varalta. Lisäksi suunnitelmassa voi olla omia toimenpiteitä turvallisuuteen varautumiseen liittyen.

Koulussa työskennellessä / opiskelijana ollessa on kiinnitettävä huomiota turvallisuutta heikentäviin asioihin ja informoitava niistä eteenpäin. Näitä ovat esim. rikkinäiset tavarat, palaneet lamput > pimeys, epäilyttävät henkilöt ja muut hyvin jokapäiväiset asiat. Tämän lisäksi on tietysti toimintavastuu onnettomuuden sattuessa. On viipymättä hälytettävä apua, pelastettava hädässä olevat ja ehkäistävä lisäonnettomuuksien syntyminen. On  myös velvollisuus osallistua tilaisuuksiin, joissa turvallisuusasioita käydään läpi (poistumisharjoitukset, turvallisuuskävelyt jne.) tai ainakin selvitettävä ko. asiat itsenäisesti/ muulla ajalla. On myös huolehdittava siitä, että uudet työntekijät ja opiskelijat tulevat näistä asioista tietoisiksi. Yleensä tähän tehtävään on nimetty tietty henkilö turvallisuusvastaava tms.


2.2. Työturvallisuuslaki koskee myös opiskelijaa koulutusvaiheessa tehtävien harjoitteluiden aikana sekä myös kaikkia sote-puolen työtehtäviä. Sote-puolen työtehtävissä on usein vuorotyötä, myös yötyötä ja se saattaa aiheuttaa jopa terveydellisiä haittoja. Yksintyöskentelyä saattaa myös tulla eteen ja työn tauottaminen on haasteellista. Hoitotyössä tulee esiin usein myös ergonomiaan liittyviä haasteita ja saatetaan käyttää mm. henkilönostimia ja näiden käyttöön on saatava riittävä opastus.

Henkistä kuormitusta ja väkivallan uhkaa esiintyy työpaikasta riippuen jopa päivittäin. Työympäristöissä saattaa myös yleisesti esiintyä kuormittavia tekijöitä mm. sisäilmaan liittyen. Sote-puolella myös jonkun verran työtehtävästä riippuen tulee näyttöpäätetyötä.


2.3. Opettajana toimiessa minulla on vastuu huolehtia siitä, että jokainen oppilas saa opiskella rauhallisessa ja turvallisessa oppimisympäristössä ilman kiusaamista, syrjintää, häirintää jne. On olemassa myös selkeät ohjeet, miten tilanteisiin puututaan ja miten ne käsitellään. Nämäkin tavat voivat vaihdella oppilaitoskohtaisesti.

Kriisitilanteisiin ei välttämättä pysty ennalta varautumaan ja ne tulevat äkillisesti, turhia varoittelematta. Kriisi saattaa kohdata esim. opiskelijaa henkilökohtaisesti. On hyvä tietää, mihin opiskelijan voi ohjata kriisiapua- ja tukea saamaan. Jälkihoito on kriisitilanteiden tärkein osa. Yleisellä tasolla oppilaitoksissa on toimintaohjeet myös kriisitilanteiden varalle ja yhteystiedot tarvittaviin ulkopuolisiin tahoihin.

Myös ammatillisessa koulutuksessa olevalla opiskelijalla on oikeus jopa yksilölliseen opiskelijahuoltoon ja sen tarjoamiin toimenpiteisiin. Näihin kuuluu mm. psykologi-ja kuraattoripalvelut sekä terveydenhuolto. Opiskeluhuollon toteutumisesta vastaavat moniammatilliset työryhmät.


2.4. Turvallisuuskansio on aina työpaikkakohtainen. Se ei ole julkisesti nähtävillä, vaan löytyy yleensä oppilaitosten sisäisistä palveluista. Se voi olla työpaikalla myös tulostettuna versiona. Minun silloisen työpaikkani turvallisuuskansio sisälsi seuraavat asiat.
 
- pelastusuunnitelma 
   > suunnitelman perusteet, vastuuhenkilöt, yleistiedot kohteesta ja turvallisuudesta vastaavat henkilöt
   > kiinteistön perustiedot ja rakenteelliset tiedot sisältäen kiinteistö- ja paloturvatekniikan
   > määräaikaistarkastukset
   > alkusammutus ja turvallinen poistuminen
   > viranomaistiedot ja väestönsuojelu
   > rikos-ja toimitilaturvallisuus
   > yhteenveto pelastuslaitokselle
   > riskianalyysi sisältäen riskianalyysin tulokset sekä riski- ja korjauskohteet
   > toimintasuunnitelma yleisimpien vaaratilanteiden varalle (tulipalo, ensiapu, vesivahinko,    pommiuhka, yleinen vaaranmerkki, sähkökatkos, lämpökatkos, kaasu-ja säteilyvaara, ilkivalta, rikos, uhkaava henkilö, ryöstö)
   > tuntomerkkilomake
   > turvallisuusohje
   > turvallisuusorganisaatio

- kriisisuunnitelma
   > perustietoa kriisin vaiheista
   > kriisiryhmän yhteystiedot
   > jälkipuintiryhmän yhteystiedot
   > tapaturmien ja ensiavun pikaohjeet
   > toimintamalli eri kriisitilanteissa ( masentunut lapsi, merkkejä itsemurhavaarasta, kouluyhteisön työntekijä voi huonosti, kuolemantapauksesta kertominen, päihtynyt henkilö koulussa, lastensuojeluilmoituksen tekeminen, lasten ja nuorten avuntarpeen tunnistaminen)

Tämän työpaikan turvallisuuskansiosta puuttui kokonaan perehdytysosio.